Paavilainen pettynyt kauden päätökseen Valenciassa


Peetu Paavilainen lähti European Talent cup- sarjan päätös osakilpailuun Valenciaan hyvillä mielin toivuttuaan juuri lonkan murtumisesta. Tekniikkamurheeet ja kaatuminen käänsivät viikonlopun tunnelmat mollivoittoiseksi.

Paavilaisen viikonloppu alkoi perjantaina jo hieman mollivoittoisesti, kun ensimmäistä harjoitusosiota ei päästy ajamaan kaatosateesta johtuen ja toisessa harjoitusosiossa iltapäivällä suomalaisnuorukainen ei ehtinyt ajamaan kuin kahdeksan kierrosta teknisen vian takia.

Lauantaipäivä oli myös haastava, kun tekniset ongelmat jatkuivat vielä aamulla ja Paavilainen ehti ensimmäisessä aika-ajosessiossa radalle vasta, kun sitä oli jäljellä enää 25 minuuttia. Toisessa aika-ajossa iltapäivällä Paavilainen piti jo kahdeksatta sijaa kunnes alkoi kiristämään vauhtiaan, mutta eturengas lipsahti alta nelosmutkassa ja viimeisen 15 minuutin aikana neljä kaveria tuli vielä ohitse. Paavilaisen sijoitukseksi jäi aika-ajossa oman ryhmän 12.sija.

Sunnuntain European Talent cup- luokan kauden päätösosakilpailussa viikonlopun ongelmat valitettavasti hieman näkyivät menossa ja suomalainen teki valitettavan paljon virheitä, jotka tiukassa kilpailussa kostautuivat ja sijoitukseksi jäi 33.

– Surkea viikonloppu. Tänään aamulla tekniikkamurheet vielä jatkuivat ja tiimi vaihtoi jälleen moottorin. Pyörä ei ollut kisassa ehkä parhaassa iskukyvyssä, mutta sen piikkiin ei voi huonoa tulosta laittaa. Oma ajorytmi ei löytynyt missään vaiheessa viikonloppua, en tiedä johtuiko vähäisestä määrästä kierroksia vai mistä. Kisassa tuli paljon virheitä ja tasaisessa väännössä ne kostautuvat heti. Mekaanikot tekivät valtavasti töitä tämänkin viikonlopun aikana ja iso kiitos heille, valitettavasti tulos ei ollut tällä kertaa lähellekään sitä mitä tavoiteltiin.
Kiitos kaikille mukana olleille ja tukijoille kaudesta. 
Katseet on käännetty nyt ensikauteen, seuraavat testit on parin viikon päästä, jolloin toivottavasti päästään julkistamaan myös sopimusuutisia, Paavilainen kertoi viikonlopun jälkeen.

Uusin numero