Paavilainen hyvässä vauhdissa Sachsenringillä

Lähtöruutu on ensimmäisessä kilpailussa lähtöruuturangaistuksen myötä kuitenkin vasta 11.
”Sain kuuden ruudun rangaistuksen kun harjoituksissa teknisen vian vuoksi minulle näytettiin musta-oranssia lippua ja ajoin kierroksen loppuun varikolle vaikka olisi pitänyt pysähtyä heti. Aika kova rangaistus on, mutta säännöt ovat yksiselitteiset ja tällä mennään. Vaikka ensimmäisen harjoituksen ajoin oman pyöräni rikkoonnuttua varapyörällä saimme kisapyörän säädöt kohtuulliselle tasolle toisen treeniin aikana ja aika-ajoon vielä vähän parannettua.
Sain heti alkuun muutaman hyvän kierroksen kun lähdin taktisesti aika-ajosettiin vasta muiden perään. Hyvillä mielillä lähdetään kisaan vaikka muutama ruutu tulikin penaltia, isketään alussa kärkiryhmään kiinni ja pyritään taistelemaan podium paikasta.” kertoo Peetu helteiseltä Sachsenringin varikolta.

Kilpailut lauantaina 17:30 ja sunnuntaina 16:30 suomen aikaa.
Kilpailuja voi seurata suorana:
https://www.redbull.tv/

Uusin numero