Open-luokan Espargaro alitti Stonerin rataennätyksen Losailissa – sankarin veli kaatui leikkauspöydälle

Talvikauden viimeinen testijakso kietaistiin myöhään sunnuntai-iltana pakettiin siellä, missä kahden viikon kuluttua kauden ensimmäiset arvopisteet pistetään jakoon, eli Losailin valaistulla radalla Qatarissa.

Qatarin viimeistelytesti ei tosin enää tarjonnut osviittaa enemmän viitteitä alkavan kauden voimasuhteista.

Qatarista sivussa olivat Hondan, Yamahan ja Ducatin tehdastiimien kuljettajat, jotka ajoivat viikolla rengastestit Australiassa hallitsevaa mestaria, murtunutta jalkaansa kuntouttavaa Marc Marquezia lukuunottamatta.

Mutta nälkäisiä haastajiahan Losailissa riitti viime päivinäkin. Heistä yksi mielenkiintoisin on ehdottomasti juuri Aleix Espargaro, joka hämmentänyt kärkeä ennakkoluulottomasti ja välittömästi Sepangin radalla Malesiassa ajetuista ensimmäisistä testeistä kähtien.

Espargaro vastasi Losailin kolmipäiväisen MM-viimeistelyn kovimmasta kierroajasta 1,54,874. Se syntyi päätöspäivän iltana.

Espargaro alitti samalla Casey Stonerin käsialaa vuodelta 2008 olevan rataennätyksen 1.55,153. Jorge Lorenzo ajoi viime vuonna Qatarin GP:n paalupaikalle lukemin 1.54,714.

– Olen erittäin tyytyväinen erityisesti tähän päivään. Olin nopea yksittäisellä kierroksella, mutta pystyin ajamaan myös tasaisen vahvasti hyvää vauhtia. Ajoin kisasumulaatiossa vastaavia kierrosaikoja kuin Lorenzo täällä viime vuoden kisassa. Olen todellakin luottavainen MM-avauksen osalta, iloitsi Espargaro.

Nuorempi Espargaro
teloi solisluunsa

Stonerin ratennätyksen alle painoi myös Espargaron veljeksistä nuorempi, eli Yamahan Tech 3:n väreissä kilpaileva Pol ja tämän tiimikaveri Bradley Smith.

Viime vuonna Moto2-luokan maailmanmestaruuden saavuttanut Pol Espargaro jäi pohjista vain 33 tuhannesosaa. Smithin eroksi kärkeen kirjattiin 0,153 sekuntia.

P. Espargaron ilta päättyi kuitenkin surkeasti. Hän kaatui vaihteen missattuaan radan kuudennessa mutkassa ja teloi vasemman solisluunsa, joka operoidaan maanantaina Barcelonassa.


– Minulla oli mukana myös epäonnea tuossa kaatumisessa. Tein virheen vaihtaessani pienemmälle mutkaan tullessani ja painelin suoraan ulos. Olen kuitenkin muilta osin tyytyväinen siihen, miten nämä testit sujuivat. Olen myös luottavainen ja positiivisin mielin. Olen takaisin täällä MM-avauksessa, vakuutti Espargaro.

Stefan Bradl oli tehdaspyörän statuksella kilpailevista Honda-kuljettajista kiireisin. Hän päätyi LCR-satelliittitiimin pyörällä neljänneksi 0,313 sekuntia Aleix Espargaron takana.

Losail, Qatar.
MotoGP-luokan 3/3 testipäivä (tehdastiimit eivät ole mukana):

  1. Aleix Espargaro Espanja, NGM Mobile Forward Racing FTR-Yamaha 1.54,874
  2. Pol Espargaro Espanja, Monster Yamaha Tech 3 + 0,033
  3. Bradley Smith Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 0,153
  4. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 0,313    
  5. Alvaro Bautista Espanja, GO&FUN Honda Gresini + 0,358
  6. Andrea Iannone Italia, Pramac Racing Ducati + 0,644
  7. Colin Edwards USA, NGM Mobile Forward Racing FTR-Yamaha + 1,104
  8. Yonny Hernandez Kolumbia, Energy T.I. Pramac Racing Ducati + 1,182
  9. Nicky Hayden USA, Drive M7 Aspar Honda + 1,399
10. Hiroshi Aoyama Japani, Drive M7 Aspar Honda + 2,132
11. Scott Redding Iso-Britannia, GO&FUN Honda Gresini + 2,135
12. Hector Barbera Espanja, Avintia Racing FTR-Kawasaki + 2,268
13. Karel Abraham Tshekki, Cardion AB Motoracing Honda + 2,468
14. Mike Di Meglio Ranska, Avintia Racing FTR-Kawasaki + 2,795
15. Danilo Petrucci Italia, IodaRacing Project ART + 3,212
16. Micheal Lavert Iso-Britannia, Paul Bird Motorsport Aprilia + 3,681
17. Broc Parkes Australia, Paul Bird Motorsport Aprilia + 4,097

Täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/TestResults/MotoGP+Losail+Test+2014

Uusin numero