Onnetar käänsi Mustoselle selkänsä maaradan MM-karsinnassa

Varkautelaisen Mustosen haave ja tarkoitus oli ajaa karsintojen finaalissa Challengessa jatkoon, eli sijoittua viiden parhaan joukkoon ja saavuttaa paikka maaradan MM-sarjaan myös ensi kaudelle.   

Mustosen kilpailu lähti liikkeelle juuri niin kuin piti. Kahdesta ensimmäisestä erästä tuli voitot. Seuraavasta kolmesta erästä tuli kakkossijat. Alkuerien jälkeen mies oli neljäntenä ja kaikki näytti hyvälle.

Sitten onnetar käänsi suomalaiselle todella ruman puolensa.

Semifinaalissa Mustonen taisteli kärkipaikasta britti Andrew Appletonin kanssa kun kaasutin irtosi ja tuloksena oli keskeytys. Pistekin erästä olisi riittänyt jatkopaikkaan. Nyt kohtalona oli uusinta jatkopaikasta, vastassa kokenut konkari Saksan Bernd Diener, sekä nuori huimapää Dimitri Berge Ranskasta.

Uusinnassa, joka ajettiin ennen finaalia, olivat siis mukana Mustonen, Diener ja Berge, joilla kaikilla oli siinä vaiheessa kasassa 17 pistettä. Voittaja pääsisi finaaliin ja samalla siis jatkoon.

Uusinnassa Mustosen pyörä ei kulkenut ja aivan kuin naulaksi arkkuun, hyytyi pyörä ja toinen keskeytys oli edessä. Näin loppusijoitukseksi tuli seitsemäs ja kohtalona oli karsiutuminen. Kuten ymmärtää saattaa, niin tällainen vetää jopa puheliaan savolaisenkin hiljaiseksi.

–  Ei auta, nyt kävi näin. Semifinaalissa taistelin Appletonin kanssa kärkipaikasta kun kaasutin irtosi. Uusinnassa ajoin varapyörällä ja olin viimeisenä kun se sitten hyytyi, toteaa mies vaisusti.

– Kisa alkoi hyvin mutta ei sillä nyt ole mitään väliä, kun lopputulos on tämä, Mustonen huokaa.

Kilpailun voittajaksi ajoi Saksan Erik Riss, joka on lajin legendan Gerd Rissin poika. Toiseksi ajoi Stephan Katt joten kotiyleisölle kilpailu tarjosi makeaa mahan täydeltä.

Ranskan Stephan Tresarrieu ajoi kolmanneksi ja nuori lupaus Dimitri Berge neljänneksi. Viidenneksi ajoi Appleton, jonka kilpailun loppu oli "Appe" Mustosen tapaan epäonninen.

Tulokset Mühldorf:
 1. Erik Riss Saksa 23
 2. Stephan Katt Saksa 22
 3. Stephane Tresarrieu Ranska 20
 4. Dimitri Berge Ranska 19
 5. Andrew Appleton Iso-Britannia 18
 6. Bernd Diener Saksa 17
 7. Appe Mustonen Suomi 17 (4,4,3,3,3,R+R)
 8. Glen Phillips Iso-Britannia 16
 9. Markus Eibl Saksa 14
10. Matthias Kröger Saksa 10
11. Mark Stiekema Hollanti 9
12. Theo Di Palma Ranska 7
13. Marcel Dachs Saksa 6
14. Rodney McDonald Australia 6
15. Joel Nyströn Ruotsi 6
16. Nadine Frenk Saksa 6
17. Jerome Lespinasse Ranska 5
18. Paul Cooper Iso-Britannia 4
19. Sjoerd Rozenberg Hollanti 2
20. Keijo Bünning Saksa 1
21. Bernd Dinklage Saksa 0

Uusin numero