Parivaljakon jokaiselle kierrokselle riitti pulmia: vauhtia hillitsivät reistailevat kytkin ja vaihteisto sekä Karttialan käden puutuminen.
Lähtöruudusta seitsemän startanneet suomalaiset saivat ensimmäiset haasteensa heti startissa, kun kytkinongelmat jättivät kaksikon koko joukon viimeiseksi.
– Lipsuttelemalla päästiin liikkeelle, mutta nousimme kymmenen sakkiin jo ensimmäisellä kierroksella. Ohitukset onnistuivat yllättävänkin helposti, Karttiala kertaa tapahtumia.
Toisella kierroksella sijoitus oli jo seitsemäs ja edelläajavat tähtäimessä. Sekä testeissä että Aragonin osakilpailun harjoituksissa vaivannut vaihdekeppi sotki kuitenkin suunnitelmat, eikä toistuvasti ja tahattomasti vapaalle vaihteelle pomppinut Makkulan LCR-BMW-sivuvaunu päässyt purkamaan täysiä tehojaan radan pintaan.
– Viidenteen sijaan olisi ollut mahdollisuudet. Teimme lauantaina katteeseen reiän, jotta vaihdekeppi olisi päässyt liikkumaan paremmin, mutta se ei auttanut, koska välyksiä oli liikaa, Makkula harmittelee.
Koputus selkään
Lopullinen niitti hyvää sijoitusta ajatellen tuli muutama kierros ennen loppua, jolloin lähes viisi vuotta ajotaukoa pitänyt Karttiala joutui koputtamaan sivuvaunua kuljettaneen Makkulan selkään merkiksi siitä, että vauhtia pitää hiljentää.
– Jouduin ajamaan käytännössä yhdellä kädellä, koska vasen käsi rupesi puutumaan todella pahasti. Yhdessä vaiheessa tulin koko kehon painolla käden päälle, minkä jälkeen se meni aivan tunnottomaksi. Onneksi lääkärin mukaan käsi ei kuitenkaan ole murtunut. Viime vuonna MM-tulokaskaudellaan kahdeksanneksi sijoittunut Makkula ehti vaikeuksista huolimatta näyttää potentiaalinsa uuden purkkiorjansa kanssa. Sekä Makkula että Karttiala uskovat vakaasti vauhdin kasvavan jatkossa.
– Ajo tuntui ihan hyvältä, pitää vaan saada treeniä alle ja laitteet kuntoon. Kaluston puolesta vauhti riittää kärkikahinoihin, kertoo Makkula.
– Loppukaudesta meillä tulee olemaan vauhtia aivan eri tavalla. Itse tarvitsen enemmän treeniä, että keho tottuu ajamiseen, vaikka keskittyminen ajamiseen onnistui hyvin heti lähdöstä saakka.
Seuraavat kilpailut
Virossa ja Suomessa
MM-sarja jatkuu vasta kesäkuun puolivälissä Kroatian Rijekassa, mutta sitä ennenkin Makkula ja Karttiala nähdään lähtöviivalla.
Toukokuussa on vuorossa Viron kansallisen sarjan osakilpailu Audruringin radalla, ja kesäkuun alussa jaetaan SM-pisteitä Virtasalmen Motorparkissa.
Makkula on voittanut urallaan Viron mestaruuden kolmasti ja ajanut Suomen Cup -voittoon neljä kertaa peräkkäin.