Ojala nousi  jääradan Suomen mestariksi – Rantala uusi ison luokan tittelin

Ossi Ojala nousi vaikeasta pistetilanteesta A250-luokan mestariksi.

Moottoripyörien jääradan SM-sarjan viimeisessä osakilpailussa nähtiin dramaattinen loppunäytös, kun Ossi Ojala nousi vaikeasta pistetilanteesta A250-luokan Suomen mestariksi Pihtiputaalla lauantaina. Ossi Rantala puolestaan uusi vaikean alkukauden jälkeen A450-luokan SM-kullan. Aatos Pirttinen oli vakuuttava junioreissa.

Helsingin Moottorikerhon vasta 13-vuotias Viktor Leppälä johti moottoripyöräilyn jääradan A250-luokan Suomen mestaruussarjaa kahden ensimmäisen osakilpailun jälkeen varsin selvästi, mutta lauantainen Pihtiputaan päätös keikautti sarjataulukon hänen kannaltaan mollivoittoiseksi. Leppälän kultatoiveet elivät vahvana avauslähdönkin jälkeen, kun hän ajoi kolmanneksi ja pahin uhkaaja, Alavudenseudun Moottoripyöräilijöiden (ASMP) Ossi Ojala toiseksi. Ojala oli matkalla kakkoslähdönkin toiseen sijaan ja Leppälä ajoi mestaruuteen riittävästi nelosena toiseksi viimeiselle kierrokselle saakka. Kolmospaikkaa pitänyt Tuusulan Moottorikerhon Tatu Lauslehto meni kuitenkin nurin mutkassa eikä Leppälä ehtinyt väistää häntä, vaan osui Lauslehtoon kaatuen itsekin. Ojala ajoi ruutulipulle kakkospaikalla ja Leppälä jäi lopulta kierroksen kärjelle ollen maalissa yhdeksäs. Samalla Ojala otti koko osakilpailun toisen sijan ja nousi Suomen mestariksi jättäen Leppälän SM-hopealle, mikä sekin on kova saavutus tulokaskuljettajalta.

– Tuntuu aivan mielettömän hyvältä! Oli kyllä kieltämättä epäuskoinen fiilis ja ehkä oma tekeminen siinä herpaantui (kun näin Leppälän kaatuneen). Pyrin sen jälkeen pitämään aika varmat sisälinjat, ettei kukaan tule enää ohi. Täytyy kiittää aivan kaikkia tukijoita. Ei tämänlaista pysty yksin saavuttamaan, Ojala riemuitsi.

ASMP:n Ossi Rantala voitti A250-luokan kummatkin lähdöt ja siten myös osakilpailun Pihtiputaalla. Se nosti viime talven mestarin SM-pronssille. Sarjanelonen oli Valkeakosken Mika Kallio, joka joutui jättämään viimeisen osakilpailun väliin ratamoottoripyöräilyn MotoGP-sarjan avaukseen liittyvien työkiireidensä takia. SM-sarjan viides oli viime kauden pronssimitalisti, Turun Moottorikerhon Arthon Alanne, joka sijoittui Pihtiputaalla yhteistulosten kolmanneksi.

Rantala voitti Suomen mestaruuden viime vuonna myös A450-luokassa, mutta tämä kausi käynnistyi yskähdellen hänen oltua avausosakilpailussa viides. Takana oli syksyinen selkänikamia murtanut kaatuminen motocrossissa, myöhemmät työkiireet sekä vuoden alussa käynnistynyt varusmiespalvelus. Rantala kuitenkin voitti toisen osakilpailun ja oli nyt Pihtiputaalla toinen samoilla lähtösijoilla osakilpailuvoiton vieneen Kari Vehniäisen kanssa: ykkönen ja kakkonen. Ne riittivät Rantalalle Suomen mestaruuden uusimiseen.

– Olen iloinen, että tuli mestaruus. Kausi ei lähtenyt käyntiin ihan niin hyvin ja jo ennen kautta ajattelin, etten saa pettyä, jos ei tulosta tule, koska on ollut monenlaista. Olen kuitenkin niin kilpailuhenkinen, että oli vaikeaa. Ja nytkin viimeinen erä jäi harmittamaan, koska Vehniäinen tuli lopussa ohi ja voitti. Ei siinä ollut maalissa meidän välillä juuri eroa ja meinasin ajaa häntä päin heti maaliintulon jälkeen enkä ole varmaan koskaan joutunut jarruttamaan niin kovaa. Mutta mestaruus toi kuitenkin hyvän fiiliksen, Rantala kertasi tuntojaan.

Konkari ja yli 20 kertaa jääradan Suomen mestaruutta juhlinut Vehniäinen siis voitti lauantaisen A450-osakilpailun. Se riitti tuomaan Konneveden Moottorikerho / UA:n edustajalle SM-hopeaa.

– Jälleen kerran jälkikasvuni sanoi (ennen viimeistä lähtöä), että iskä voittaa. Lähtöviivalle menin ajatellen, etten pysty millään. Ihme ja kumma olin ensimmäisessä mutkassa kolmas, ja ajattelin, että voitto onkin mahdollinen. Siitä sitten vain rauhassa ajamaan ja kyttäämään, milloin Ossi tekee virheen. Sattuihan sinne yksi virhe ja pääsin ohi. Ossi ajaa hienosti. On kiva nähdä, että hänellä on uskallusta muuttaa ajolinjaa ja pitää tiukasti linjaa. Pää on kylmä. On hienoa tavallaan luovuttaa valtikka ja toivon mukaan Ossille tulee menestyksekkäitä vuosia vielä paljon, Vehniäinen kannusti Suomen mestari Rantalaa.

Äänekosken Moottorikerhon Vertti Takala kuittasi A450-luokan kolmossijan lauantaina, ja se riitti nostamaan hänet SM-pronssille. Lauantain väliin jättänyt Kallio putosi yhden pisteen marginaalilla SM-neloseksi. Mikkelin Moottorikerhon Lasse Kurvisen keskeytys viimeisessä lähdössä tarkoitti hänen jäämistä pisteen päähän Kalliosta ja SM-vitoseksi.

Jalasjärven Moottorikerho / UA:n Aatos Pirttinen jatkoi koko kauden kestänyttä voittoputkeaan 10-15-vuotiaiden junioreiden SM-sarjassa kuitaten toisen Suomen mestaruuskultansa perättäin. Pihtiputaalla kakkospaikan otti Saarijärven Moottoripyöräurheilijoiden Toivo Kaskismaa, joka saavutti sarjassa SM-pronssia. Lauantaina kolmas oli Keski-Suomen Moottorikerhon Miro Lehtonen, jolle irtosi kaudesta SM-hopea.

– Fiilikset ovat hyvät, ei voi muuta sanoa. Ehdottomasti jokaiselle tukijalle ja kotio terveisiä, Pirttinen kertoi hymyillen kilpailun suorassa YouTube-lähetyksessä.

Junioreiden SM-sarjassa neljänneksi sijoittui Sipoon Moottorikerhon Eetu Aronen ja viidenneksi Imatran Moottorikerhon Lenni Kuukka.

Mähönen ja Pekkonen Suomen Cup -mestareita

Suomen Cup -sarjoissa ajettiin jokaisessa kolmessa osakilpailussa yksi pisteitä tuottanut finaalilähtö. 125-kuutioisten pyörien luokassa mestaruus matkasi puhtaalla pelillä Varkaus Racing Teamin (VRT) Juho Mähöselle, joka voitti myös Pihtiputaalla. Suomen Cup -hopeaa otti kaikissa osakilpailuissa toiseksi sijoittunut, Helsingin Moottorikerhon Mauno Keskikallio. Pihtiputaalla kolmanneksi sijoittunut Kouvolan MC:n Juuso Tani oli sarjassa kahden osakilpailun pisteillään viides. Suomen Cup -pronssia otti Warkauden Moottoripyöräurheilijoiden Niko Pekkonen, joka kurvaili lauantaina viidenneksi. Junioreiden Suomen mestari Aatos Pirttinen oli 125-luokan Suomen Cupissa ja päätöslähdössä neljäs.

45-80-vuotiaiden Master-luokan Suomen Cup -mestaruuden vei Pihtiputaalla voittanut, VRT:n Antti Pekkonen. Sarjahopealle ajoi Jakobstads Motorklubb – Pietarsaaren Moottorikerhon (J-PMK) Peter Lillkvist, joka oli lauantaina kolmas. Pihtiputaalla toiseksi sijoittunut VRT:n Juha Rantala kuittasi kaudesta kahden osakilpailun pisteillään nelostilan, sillä Suomen Cup -pronssi matkasi lauantaina nelossijan ottaneelle, Forssan Moottoriseuran Raimo Monoselle. Sarjavitonen oli Alavudenseudun Moottoripyöräilijöiden Janne Rantala, joka ajoi vain avausosakilpailun.

Kansallisissa luokissa Pihtiputaalla Napabull Racingin järjestämässä kilpailussa B450-luokan kolmen kärjen muodostivat West Coast Racing Clubin Niko Lehtiranta, Porin Moottorikerhon Aleksi Nieminen ja Oriveden Moottorikerhon Miika Tourunen. B250-luokassa palkintokorokesijat menivät vastaavasti järjestyksessä J-PMK:n Isac Krohnille, Keski-Suomen Moottorikerhon Joona Huttuselle ja saman seuran Miro Lehtoselle. Juniorimestari, 12-vuotias Aatos Pirttinen oli ensimmäisessä B250-luokan kilpailussaan kahdeksas.

Live-stream YouTubessa

Lauantain kilpailutapahtumien suoran lähetyksen videotaltiointi on katsottavissa MJP-Eventsin YouTube-kanavalla:
youtube.com/live/wwPvsPd4bKY?feature=share

Tulokset
SML SM-Jäärata, 3/3-osakilpailu, Pihtipudas, lauantai 9.3.2024
Napabull Racing ry.
– SM: A450, A250, Junior.
– Suomen Cup: 125, Master.
– Kansallinen: B450, B250.

A450, yhteispisteet:
1. Kari Vehniäinen, KonnMK / UA, Husqvarna, 27 pistettä
2. Ossi Rantala, ASMP, Honda, 27p.
3. Vertti Takala, ÄMK, KTM, 18p.
4. Valtteri Koponen, VRT, Honda, 16p.
5. Antti Soitiala, RekoRC, Honda, 9p.

A450, SM-loppupisteet:
1. Ossi Rantala, ASMP, Honda, 75p.
2. Kari Vehniäinen, KonnMK / UA, Husqvarna, 61p.
3. Vertti Takala, ÄMK, KTM, 44p.
4. Mika Kallio, ValkMK, KTM, 43p.
5. Lasse Kurvinen, MMK, KTM, 42p.

A250, yhteispisteet:
1. Ossi Rantala, ASMP, Honda, 30p.
2. Ossi Ojala, ASMP, Honda, 24p.
3. Arthon Alanne, TMK, Honda, 14p.
4. Lenni Klemetti, IMK, KTM, 14p.
5. Viktor Leppälä, HMK, KTM, 12p.

A250, SM-loppupisteet:
1. Ossi Ojala, ASMP, Honda, 67p.
2. Viktor Leppälä, HMK, KTM, 64p.
3. Ossi Rantala, ASMP, Honda, 60p.
4. Mika Kallio, ValkMK, KTM, 49p.
5. Arthon Alanne, TMK, Honda, 43p.

Junior, yhteispisteet:
1. Aatos Pirttinen, JaMoKe/UA, KTM, 30p.
2. Toivo Kaskismaa, SaarMPU, KTM, 22p.
3. Miro Lehtonen, K-SMK, GasGas, 22p.
4. Eetu Aronen, SiMK, Husqvarna, 16p.
5. Tuomas Ihalainen, KonnMK / UA, KTM, 11p.

Junior, SM-loppupisteet:
1. Aatos Pirttinen, JaMoKe/UA, KTM, 90p.
2. Miro Lehtonen, K-SMK, GasGas, 62p.
3. Toivo Kaskismaa, SaarMPU, KTM, 58p.
4. Eetu Aronen, SiMK, Husqvarna, 50p.
5. Lenni Kuukka, IMK, KTM, 35p.

125, finaali:
1. Juho Mähönen, VRT, KTM, 8:04.734
2. Mauno Keskikallio, HMK, KTM, +7.125
3. Juuso Tani, KMC, KTM, +11.992
4. Aatos Pirttinen, JaMoKe/UA, KTM, +12.656
5. Niko Pekkonen, WarkMPU, KTM, +16.545

125, Suomen Cup -loppupisteet:
1. Juho Mähönen, VRT, KTM, 45p.
2. Mauno Keskikallio, HMK, KTM, 36p.
3. Niko Pekkonen, WarkMPU, KTM, 26p.
4. Aatos Pirttinen, JaMoKe/UA, KTM, 21p.
5. Juuso Tani, KMC, KTM, 18p.

Master, finaali:
1. Antti Pekkonen, VRT, KTM, 8:12.614
2. Juha Rantala, VRT, Husqvarna, +3.830
3. Peter Lillkvist, J-PMK, KTM, +6.324
4. Raimo Mononen, FMS, Yamaha, +19.610

Master, Suomen Cup -loppupisteet:
1. Antti Pekkonen, VRT, KTM, 40p.
2. Peter Lillkvist, J-PMK, KTM, 33p.
3. Raimo Mononen, FMS, Yamaha, 26p.
4. Juha Rantala, VRT, Husqvarna, 24p.
5. Janne Rantala, ASMP, KTM, 12p.

B450, finaali:
1. Niko Lehtiranta, WCRC, KTM, 8:09.675
2. Aleksi Nieminen, PMK, Yamaha, +2.545
3. Miika Tourunen, OrMK, Husqvarna, +3.782
4. Jasper Rantala, VRT, KTM, +3.935
5. Olli Mäkelä, JaMoKe/UA, Yamaha, +5.441

B250, finaali:
1. Isac Krohn, J-PMK, KTM,  8:19.930
2. Joona Huttunen, K-SMK, Husqvarna, +0.148
3. Miro Lehtonen, K-SMK, Honda, +0.575
4. Toivo Kaskismaa, SaarMPU, Husqvarna, +1.601
5. Topias Kesti, +ValkMK, KTM, +3.380

Kaikki tulokset
https://tulosarkisto.fi/races/view/793
https://speedhive.mylaps.com/events/2531544

Sarjataulukot
https://tulosarkisto.fi/championships/index/256

Sarjataulukoiden arkisto
https://motti.moottoriliitto.fi/sml/fi/publicRankResults

Teksti: SML Jäärata Pihtipudas SM 2024 -tiedotus, kuva: Kiia Salminen

Uusin numero