Nyt se on varmaa: Suomessa ajetaan MotoGP:tä vuonna 2018!

MotoGP-sarjaa hallinnoiva Dorna Sports vahvisti asian tänään Saksan MM-osakilpailun yhteydessä.

– Dorna Sports voi ilolla ilmoittaa, että sopimus on tehty Suomen tulosta MotoGP-sarjaan kaudella 2018, todetaan tiedotteessa.

Suomen Moottoriliitto tuo puolestaan asian julki puheenjohtajansa Tapio Nevalan suulla.

– Tarkoitus on saada MotoGP:n Suomen osakilpailu järjestettyä jo kahden vuoden kuluttua, mutta viimeistään se tulee tapahtumaan vuonna 2019,  Nevala kertoo liiton tiedotteessa.

Suomi tulee isännöimään MM-osakilpailua Iitin kunnassa parhaillaan rakenteilla olevalla KymiRingillä.

– Tämän eteen on vuosia tehty työtä ja nyt vihdoin kaikki palaset loksahtivat kohdalleen ja sopimus saatiin allekirjoitettua. Sekä Dorna että Kansainvälinen Moottoriliitto FIM ovat erittäin tyytyväisiä siihen, että MM-sarja tekee paluun Suomeen. Tämä oli työvoitto kaikille osapuolille, Nevala iloitsee.

Kymi Ring Oy:n perustajaosakkaina ovat AKK Sports Oy, Suomen Moottoriliitto ry, A-Ahlström Oy ja Iitin kunta.

Uusin numero