”Nyt päitä on silitelty tarpeeksi” – motocrossin lajiryhmä ärähti syystäkin toimitsijan loukkannuttua

Motocrossin lajiryhmä korostaa jälleen kerran heiluvan keltaisen lipun noudattamista. Sääntöjen ja sanktiokäytäntöjen tulee olla selvät sekä kuljettajille että kilpailunjärjestäjille.

– Viikonloppuna järjestetyssä West Cross Weekend -kilpailussa oli useita tapauksia, joissa kuljettajat eivät kunnioittaneet heiluvaa keltaista lippua. Räikeimmässä tilanteessa järjestäjien toimitsija loukkaantui kuljettajan jätettyä huomioimatta heiluva keltainen lippu, todetaan lajiryhmän tiedotteessa.

– Lajiryhmässä on kyllästytty siihen, että vuodesta toiseen kuljettajat eivät kanna vastuutaan sääntöjen noudattamisesta. Myös kilpailunjärjestäjät väistävät velvollisuuksiaan. Nyt päitä on silitelty tarpeeksi ja kuljettajia sekä kilpailunjärjestäjiä ohjeistettu moneen kertaan.

Viime vuonnakin oli useita tapauksia, joissa heiluvaa keltaista lippua tai tuolloin vielä ”harjoituskäytössä” ollutta ensiapulippua ei noudatettu. Asia koskee niin aloittelevia MX65- ja MXC/C-luokan kuljettajia kuin kokeneita SM-sarjan ajajiakin.

Jatkossa rangaistusten tulee olla tuntuvia, jotta muutos asenteissa tapahtuu.

Laitilan tilanteessa ratatuomari, eli lippumies heilutti keltaista lippua ja toimitsija siirsi radalle jäänyttä pyörää pois radalta, kun yksi kilpailija ajoi kovalla vauhdilla siirrettävää pyörää ja sitä kautta toimitsijaa päin. Kohdassa oli erinomainen näkyvyys heiluvalle keltaiselle lipulle samalla, kun radalle jäänyt pyörä oli pudotuksen takia katveessa.

Kilpailussa tapahtui useita muitakin tapauksia, joissa vauhtia ei hidastettu merkittävästi ja joissa hypättiin hyppyristä heiluvan keltaisen lipun alueella. Lisäksi jo ennen toimitsijan loukkaantumista usea kuljettaja ajoi maassa olleen pyörän yli eikä hidastanut vauhtiaan eikä jättänyt hyppäämättä pudotuksessa, vaikka lippumies heilutti keltaista lippua keskellä rataa.

Tämänlaisia tilanteita ei vain voi tapahtua. Kyse on kaikkien radalla olijoiden turvallisuudesta. Kuljettajien pitää tuntea säännöt, kuten myös alaikäisten huoltajien. Vastuu on kaikilla.

Lippumerkkien noudattamista on painotettu niin moneen kertaan sekä tiedottamisella että kilpailupaikoilla, että epäselvyyttä toimintatavoista ei yksinkertaisesti voi olla. Sama koskee rangaistuskäytäntöjä riketilanteissa.

Pakollinen rinta- ja selkäsuoja

Tälle vuodelle lajisääntöihin on lisätty kohta ”ajajan ja matkustajan on pidettävä rinta- ja selkäsuojaa”. Sääntö koskee aivan kaikkia kuljettajia ja (sivuvaunun) matkustajia, ja sääntöä pitää myös valvoa kilpailunjärjestäjän toimesta.

Rinta- ja selkäsuoja on pakollinen aina, kun kilpailupäivän aikana ajetaan. Ilman rinta- ja selkäsuojaa ei saa ajaa.

Radantarkastukset kuntoon

Kilpailujenjärjestäjien pitää hoitaa radantarkastukset ajantasalle. Mikäli radantarkastusta ei ole suoritettu lajiryhmän toimesta viimeistään kuukautta ennen kilpailua, perutaan kilpailun järjestäminen lajiryhmän toimesta.

Jokaisen kerhon tulee tietää, onko radan radantarkastus voimassa. Asian voi tarkistaa myös motocrossin lajiryhmältä tai Suomen Moottoriliiton toimistolta. Radantarkastus on voimassa kolme vuotta, mikäli rataan ei ole tehty muutoksia. Mikäli rataa on muutettu, tulee se tarkistaa uudestaan.

Ennen kuin radantarkastus voidaan suorittaa, tulee lajiryhmälle toimittaa ratakartta, eli piirustus, josta selviää radan muoto, profiili, hyppyreiden sijainnit, ratatuomareiden paikat, lähtöpaikka, lähdönodotusalue, maali ja niin edelleen.

Etukäteen pitää myös ilmoittaa radan pituus ja vähintään minimileveys. Myös radan keskituntinopeus pitää olla selvillä.

Kun mainitut asiat on toimitettu lajiryhmälle, tulee kerhon sopia radantarkastuksesta lajiryhmän kanssa. Radantarkastuksessa rata käydään läpi lajiryhmän ja kerhon edustajan kanssa paikan päällä rata kävellen kiertäen. Lajiryhmä kirjaa raporttiin rataa koskevat asiat sekä mahdolliset muutosvelvoitteet ja -kehotukset, jotka pitää olla kunnossa ennen kilpailua.

Kerhojen tulee myös varmistua siitä, että rata-alueella (varikolla) on turvallisuusohje kaikkien nähtävillä. Käytössä voi olla MX Safetyn ratakilpi tai sen sisältöä vastaavat tiedot sisältävä ohjetaulu. MX Safety -kilvet voi tilata myös Suomen Moottoriliiton kautta.

* Kilpailunjärjestäjien infotilaisuuden materiaali:

Teksti: Motocrossin lajiryhmä

Uusin numero