Nyt jysähti: Biaggi haluaa Rossin tiimikaveriksi Suzukaan

Aikoinaan enemmän kuin tulikivenkatkuisesti kuninkuusluokassa yhteen – miltei myös nyrkein – ottaneiden Biaggin ja Rossin välit ovat olleet jo pitkään syväjäässä.

Biaggi on nyt kuitenkin valmis tarjoamaan omalta osaltaan sovinnon elettä Rossille vastaavasti kuin ”Tohtorin” toiseksi pahin vihollinen Marc Marquezkin.

Yhdeksänkertainen maailmanmestari Rossi, 37, vinkkasi viime viikolla, että hän haluaisi ajaa järjestyksessään 40. Suzukan 8 tunnin kisan ensi vuoden kesäkuussa, mikäli se suinkin MotoGP-sarjan aikatauluihin istuu.

Suzuka on valloitettu Yamahalla nyt kaksi kertaa peräkkäin ja se on saanut myös toisen sotaratsun, kuusinkertaisen maailmanmestarin Biaggin, 45, innostumaan.

– Aivan hullu kisa tuo viimeisin Suzukan 8-tuntinen ja samalla mahtava voitto Yamahan tehdastiimille. Kenties he antavat minulle tilaisuuden kilpailla ensi vuonna riveissään, twiittaa Biaggi.

Molemmat italialaisikonit ja lajinsa legendat ovat osoittaneet viime aikoina, että vauhdissa löytyy, vaikka matkamittarissa alkaakin olla jo kunnioitettava kasa vuosia.

Boheemi Biaggi säväytti viime kaudella ja näpäytti epäilijöitään murskaavasti ”Max Is Back”-sloganin alla. Biaggi näet toteutti lupauksensa ja ajoi villin kortin Aprilia-kuljettajana Superbiken MM-sarjan podiumille Malesian osakilpailun ensimmäisessä erässä Sepangissa.

Aktiiviuransa vuoden 2012 Superbike-mestaruuteen päättäneestä ”Rooman Keisarista” tuli tuolloin 44 vuoden iässä sarjan historian vanhin podiumille yltänyt kuljettaja.

Suzukan 8-tunnin kisa ajetaan ensi kaudella 24. kesäkuuta. Rossin nykyisen tallikaverin Jorge Lorenzon kanssa hyvää pata oleva Biaggi täyttää kahta päivää myöhemmin 46 vuotta.
 

Uusin numero