Numibia Snow Enduro peruttu

– Kun ilmat taas alkoivat lauhtua, olemme käyneet ahkerasti tutustumassa ajomaastoihin ja keskustelleet myös maanomistajien kanssa. Näiden seurauksena kilpailun järjestelytoimikunta päätti tiistaina perua kilpailun, kisan rettimestari Lassi Määttä kertoo.

Napakka pakkaskausi ehti jo jäädyttää mukavasti ajoreitin pohjia, mutta torstaina alkanut ja edelleen jatkuva lämmin sää on sulattanut kovalla vauhdilla pohjia.

– Haluamme noudattaa maanomistajien kanssa tehtyjä sopimuksia ja taata, että saamme jatkossa maita kilpailukäyttöömme. Siksi tämä peruutuspäätös, Lassi Määttä sanoo.

Ensi viikolle on luvassa taas pakkasia, mutta kukapa menee niiden takuumieheksi. Kynnöspelloille on satanut jonkin verran märkää uutta lunta, mutta se on ollut vanhan lumen surma ja lisäksi pehmittänyt pohjia.

Ilmoittautumisaika Snow Enduroon olisi päättynyt vasta 16. helmikuuta, mutta peruutuspäätöksen jälkeen kisaan ei siis enää kannata ilmoittautua.

Uusin numero