EM-sarjan viitonen Melissa Mäntylä lähtee parantamaan sijoitustaan kotikisassa
Uusimmat

Norton Motorcycles valmistautuu esittelemään neljä uutta mallia vuodelle 2026. Samalla yhtiö aikoo laajentaa toimintaansa uusille markkinoille. Merkin uuden tulemisen on tarkoitus käynnistyä Milanon EICMA-messuilta.
Norton Motorcycles valmistelee merkittäviä tuotelanseerauksia vuodelle 2026. Ensi vuodelle odotetaan neljää uutta mallia. Niistä ensimmäinen, V4-sporttipyörän päivitetty versio, on tarkoitus esitellä Milanon EICMA-messuilla.
Intialaisen TVS Motor Companyn omistamalla Nortonilla on käytössään huomattavat tutkimus- ja valmistusresurssit, mikä mahdollistaa saapumisen globaaleille markkinoille ja premium-segmenttiin. TVS:n toimitusjohtaja Sudarshan Venu on vahvistanut yhtiön suunnitelmat, ja kertoo, että lanseeraukset alkavat EICMA-messuilla superbike-mallin esittelyllä. Kolme muuta mallia esitellään mahdollisesti näyttelyssä tai pian sen jälkeen. Kaikkien mallien kehitystyön kerrotaan olevan hyvässä vaiheessa.
Tällä hetkellä 1200-kuutioisella ja 185-hevosvoimasella moottorilla varustettua V4SV-mallia myydään ainoastaan Isossa-Britanniassa sikäläisellä yksittäishyväksynnällä (MSVA). Jotta malli saataisiin myös Euroopan markkinoille, on se päivitettävä Euro 5+ -vaatimusten mukaiseksi.
Olisi yllättävää, jos Commando-retronaku ei kuuluisi vuoden 2026 Norton-valikoimiin, mutta valmistajan suunnitelmissa on esitellä myös pienempiä malleja. Huhuissa on liikkunut 450-kuutioisella rivikakkosella varustettu pikku-Norton.