Nita Korhoselle Piikkarit-tunnustuspalkinto moottoriurheilun tasa-arvotyöstä

Nita Korhonen ja Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist. Kuva: LTS/Jari Kanerva

Moottoripyöräurheilun monitoiminainen, Kansainvälisen Moottoriliiton FIMin naiskomission puheenjohtaja Nita Korhonen vastaanotti tänään opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän urheilun tasa-arvotyön tunnustuspalkinnon.

Tunnustuspalkinto jaettiin Säätytalossa järjestetyssä Piikkarit-palkinnon jakotilaisuudessa, jossa palkinnon luovutti tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen. Tunnustuspalkinnon perusteluissa korostettiin Nita Korhosen pitkää uraa perinteisesti hyvin miesvaltaisen moottoriurheilun parissa.

– Hänen arvostuksensa on maailmalla korkealla ja teot naisten aseman edistämisessä moottoriurheilussa ovat vaikuttavia. Hän on esimerkki ja esikuva siitä, että osaavat nuoret henkilöt voivat saada vastuullisia rooleja urheilun johto- ja hallintotehtävissä niin kansallisesti kuin kansainvälisesti, perusteli raati valintaa.

– Aika sanaton olo on, tämä tuli todellakin puskista. Se, että moottoriurheilussa toimiva henkilö saa valtiovallan tunnustuksen, osoittaa, että moottoriurheilu aletaan ymmärtää “oikeana” urheiluna. Vaikka meidän lajeissa käytetään moottoreita, se ei ole mitenkään pois siitä, kuinka kovaa urheilua moottoriurheilu oikeasti on. Tämä on hieno tunnustus koko moottoriurheilukentälle, totesi silminnähden onnellinen ja liikuttunut Nita Korhonen.

Nita Korhonen on yksi harvoista suomalaisista, joka työskentelee kansainvälisen urheilujärjestön johtotehtävissä. Hän aloitti helmikuussa FIMin johtajistossa vastuualueenaan kansainvälisen liiton jäsenmaat ja maanosien liitot sekä tapahtumat. Hän on ollut FIMin naiskomission jäsen sen perustamisesta lähtien (v. 2006) ja viimeiset seitsemän vuotta toiminut komission puheenjohtajana.

Ennen kansainvälistä työuraansa Korhonen toimi aktiivisesti suomalaisessa moottoriurheilussa niin seura- kuin lajiliittotasolla.

– Me Moottoriliitossa emme voisi olla iloisempia ja ylpeämpiä Nitan saamasta tunnustuspalkinnosta. Hän on tehnyt pitkäjänteistä tasa-arvotyötä moottoriurheilussa sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Hienoa, että tämä arvokas työ huomataan ja huomioidaan myös lajimme ulkopuolella! iloitsee Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist.

Suomessa moottoripyöräurheilun tasa-arvotyö alkaa pikkuhiljaa tuottaa tulosta, mutta maailmalla työsarkaa vielä riittää.

– Meillä Suomessa alkaa olla aika itsestään selvää, että moottoriurheilussa on mukana kovia naisia, mutta valitettavasti näin ei kaikissa maissa ole. Työtä on vielä paljon edessä siinä, että urheilumaailma olisi täysin tasa-arvoinen, eritoten mitä tulee johtotehtävissä olevien naisten määrään, toteaa Korhonen.

Nita Korhoselle tasa-arvo on aina ollut itsestäänselvyys ja luonnollinen osa elämäntapaa. Hänet 17-vuotiaana valittiin Konneveden moottorikerhon hallitukseen kaikkien aikojen nuorimpana henkilönä.

– Tasa-arvo on erittäin tärkeää kaikessa siinä, mitä teemme. Kellään ei ole oikeutta sanoa, kuka saa harrastaa tai kilpailla missäkin lajissa, korostaa Korhonen.

Nita Korhonen toimi ideoijana ja pääorganisaattorina elokuussa Suomessa järjestetyssä kaikkien aikojen ensimmäisessä Women in Motorsports -kongressissa. Moottoriurheilun kansainvälisten kattojärjestöjen FIMin ja FIAn naiskomissioiden järjestämä Women in Motorsports -kongressi keräsi Vierumäelle lähes sata osallistujaa, jotka edustivat 26 kansallisuutta. Esiintyjinä oli sekä moottoripyöräurheilun että autourheilun kärkinimiä meiltä ja maailmalta. Lisäksi esiintyjälistassa oli hieno kattaus myös muiden lajien edustajia. Kongressin anti ja tunnelma saivat täydet pisteet sekä osallistujilta että järjestäjätahoilta.

– Moottoriurheilu ja urheilu laajemmin tarvitsevat Nitan kaltaisia urheiluvaikuttajia, jotka uskaltavat puhua sekä vaatia tekoja tasa-arvon edistämiseksi. Muutoksentekijän rooli ei ole helppo. Siinä tarvitaan valmiutta ottaa vastaan kovaakin kritiikkiä, rohkeutta puhua kun toiset ovat hiljaa sekä uskallusta ajatella uudella tavalla. Suomen Olympiakomitea on sitoutunut Suomessa ja kansainvälisesti edistämään yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja vastuullisuutta. On hienoa, että meillä on Nitan kaltaisia urheiluvaikuttajia maailmalla puhumassa yhteisellä äänellä. Tunnustuspalkinto meni oikeaan osoitteeseen ja onnittelemme Nitaa lämpimästi, onnittelee kansainvälisten asioiden erityisasiantuntija Niina Toroi Suomen Olympiakomiteasta.

Vaikka Korhonen asuu nykyisin Sveitsissä, ovat hänen juurensa tiukasti Suomessa ja Konnevedellä. Niinpä kiitokset lähtevät erityisesti sinne:

– Erityiskiitokset haluan osoittaa niille, jotka mahdollistivat tämän korkea-arvoisen tunnustuksen sekä tietysti vanhemmilleni, jotka opettivat, että sukupuolella ei ole mitään väliä unelmia tavoitellessa. On vain oltava valmis tekemään kovasti töitä ilman, että kolhii samalla kyynärpäillä muita.

Teksti: Anu Haapalainen