Niska murtuneena sairaalasta ulos heitetty Dakar-voittaja kaatui ja keskeytti, kova kilpakumppani jäi auttamaan ja uhrasi oman voittotaistelunsa

Dakar-rallin moottoripyöräluokan viime vuoden voittaja Tobey Price kaatui ja keskeytti erämaarallin neljännellä etapilla.

Dakarin voitosta taisteleva Paulo Goncalves osoitti todellista urheiluhenkeä. Onnettomuuspaikalle ajanut portugalilainen uhrasi oman kilpailusta ja meni auttamaan Pricea. Goncalves soitti apua ja jäi odottaman helikopteria, jolla australialainen vietiin sairaalaan.

Pricen vasen reisiluu oli murtunut onnettomuudessa, jossa hän lensi pyöränsä satulasta. Reisiluu on ihmisen vahvin luu, joten isku on ollut kova.

https://youtu.be/QCE-D4sEmKE

Price on kokenut kovempiakin, sillä neljä vuotta sitten Pricelta murtui niska Mojaven autiomaassa Kaliforniassa käydyssä kisassa.

Price ei itse muista onnettomuudesta mitään, mutta silminnäkijöiden mukaan hän oli noussut ylös ja oli aikonut jatkaa kisaa, kunnes oli mennyt auttamaan kaatunutta kollegaansa.

Niskakipua valittanut Price vietiin helikopterilla sairaalaan, jossa todettiin, että alaraajahalvaus oli ollut todella lähellä.

Kaksi päivää myöhemmin Pricelle kerrottiin, että hänellä ei ollut vakuutusta ja leikkaukset maksaisivat 500 000 dollaria. Australialainen ei saanut rahoja kerättyä, ja hänet heitettiin ulos sairaalasta.

Hän makasi kaksi päivää hotellihuoneessaan apunaan ainoastaan vanhempansa sekä sairaalasta saatu kaula- ja niskatuki.

Pricellä oli kaksi vaihtoehtoa. Hän voisi jäädä Yhdysvaltoihin ja odottaa varovasti puolisen vuotta, että vamma paranisi itsestään. Se olisi käytännössä tarkoittanut, että hänen ajouransa olisi päättynyt.

Toinen vaihtoehto oli 14 tunnin lento Australiaan, jossa hänet leikattaisiin. Lennossa olisi iso riski: hän voisi halvaantua.

Price otti riskin ja reittilennon. Price leikattiin Brisbanessa, ja seitsemän kuukauden kuntoutuksen jälkeen hän sai taas treenata.

Pricelle jäi onnettomuudesta ja sen hoidosta silti lähes 100 000 dollarin velat (pelkkä helikopterilento maksoi 38 000 dollaria), mutta dirt-pyöräyhteisön rahankeräykset auttoivat maksamaan osan laskuista.

“Se on vain rahaa. Tärkeintä on, että saan taas tehdä mitä rakastan eli ajaa”, Price sanoi pari vuotta Mojaven-onnettomuuden jälkeen.

29-vuotias KTM-kuski Price voitti viime vuonna Dakarin moottoripyöräluokan ensimmäisenä australialaisena. Hän oli ennen neljättä etappia kisan viidentenä ja hyvässä vauhdissa ennen ilmalentoaan.

Price johti 521 kilometrin etappia Argentiinan San Salvador de Jujuysta Bolivian Tupizaan, kunnes kaatui noin 150 kilometriä ennen maalia.

https://youtu.be/jXclYK9uhAE

Uusin numero