Niko Mäkisen mestaruusjahti jatkuu Espanjan radoilla

Niko Mäkinen
(Kuva: Niko Mäkinen tiedotus)

Ratamoottoripyöräilyn Espanjan sarjan Open 1000 -luokan hallitsevan mestarin Niko Mäkisen suunnitelmat tulevalle kaudelle ovat vihdoin varmistuneet. Mies on päättänyt jatkaa menestyksekästä matkaansa Espanjan sarjassa tälläkin kaudella.

Mäkinen pohti pitkään jatkaako Espanjassa vai tehdäkö paluun kotimaahan ratamoottoripyöräilyn SM-sarjaan, mihin Mäkisellä olisi kalustokin valmiina Suomessa.

– Pitkien pohdintojen ja mahdollisuuksien kartoittamisen jälkeen päädyttiin jatkamaan Espanjan sarjassa. Kaudella 2017 saavutetut Espanjan mestaruudet Open 1000 ja Yamaha Challenge -luokissa antavat voimia ja taistelutahtoa jatkaa Espanjan sarjassa, sekä lähteä tavoittelemaan toista mestaruutta Open 1000 luokassa, valotti Mäkinen ratkaisuaan.

Miehen unelmat siintävät suuremmissa luokissa, mutta ylemmän tason ratasarjat vaativat myös lompakolta enemmän venymävaraa.

– Jo parin vuoden ajan tavoitteena on ollut päästä uralla eteenpäin kohti ”kovempia” sarjoja, kuten esimerkiksi Superstock-luokan EM-sarja, mutta kylmä totuus on, että nykyisillä kuvioilla siihen ei ole mitään mahdollisuutta. Taloudellisesti seuraavaan portaaseen nousu tarvitsisi tuekseen ainakin ajobudjetin tuplaamisen, ja tähän ei valitettavasti ole mahdollisuuksia näkyvissä toistaiseksi. Toivotaan, että tämäkin mahdollisuus vielä on saavutettavissa, haaveilee Mäkinen.

Mäkisen tiimin nimi on kaudella 2018 viime vuoden tapaan Team Yamaha Stratos. Mies on tyytyväinen sopimuksesta ja siitä, että pääsee jälleen työskentelemään jo ennestään tutun tiimin ja kaluston kanssa. Mäkinen ajaa kautensa päivitetyllä Yamahan YZF R1 -pyörällä.

Renkaina Mäkisellä ovat Dunlopit kauden 2017 tapaan, ja yhteistyö rengasvalmistajan kanssa syventyy tulevalle kaudelle entisestään.

– Nyt kun renkaat ovat jo tutut edelliseltä kaudelta, voidaan siirtyä askel eteenpäin ja päästään testaamaan ”special”-seoksia myös aika-ajoissa. Toivotaan, että yhteistyö kantaa edelleen hedelmää ja tulosta syntyy, Mäkinen pohtii.

Mäkinen aloitti jo kautensa kahden päivän testirupeamalla 8.-9. maaliskuuta Albaceten radalla. Valitettavasti kylmä ja sateinen keli aiheutti pientä seisoskelua radalla, mutta mies sai myös alleen tärkeitä testikierroksia tulevaa kautta silmällä pitäen.

Tallikaverina Mäkisellä nähdään kolminkertainen World Endurance -maaailmanmestari David Checa. Kilpailukausi 2018 tulee aikataulullisesti ja kilpailullisesti olemaan kauden 2017 kaltainen. Kausi alkaa Albaceten radalla 7–8. huhtikuuta, ja päättyy Jereziin 27– 28. lokakuuta. Kauden aikana on kuusi kilpailuviikonloppua, joissa ajetaan kahdeksan kilpailulähtöä.

Mekaanikko Petri Marjamaa ja Niko Mäkinen
(Kuva: Niko Mäkinen tiedotus)
Manuel Alonso (vas.) ja Niko Mäkinen
(Kuva: Niko Mäkinen tiedotus)

Teksti: Mika Mäkinen / Moottoriurheilu.tv

Uusin numero