Niko Mäkinen lähtee puolustamaan SM-pistejohtoaan Alastaron osakilpailuun

Kuukauden mittainen tauko SM-sarjassa päättyy, kun viikonloppuna kokoonnutaan Alastaron moottoriradalle taistelemaan SM-pisteistä.

Kauden toinen SM-kilpailuviikonloppu on edessä ja taistelu pisteistä tulee olemaan sääennusteiden mukaan mielenkiintoista hommaa… viikonlopun lämpöennusteet pyörivät lämpimän ja sateen ympärillä, joka aiheuttaa varmasti päänvaivaa niin tiimeille kuin kaikille kilpailijoillekin. Mutta ei mitenkään poikkeavaa viime kauteen, eli valmiina ollaan…

Alastaron osakilpailuun Niko Mäkinen lähtee Superbike-luokan sarjakärjessä ja toivoo saavansa pidettyä kärkisijan myös kilpailuviikonlopun jälkeen. Samat kilpakumppanit ovat haastamassa kuin Kemorassakin ja lisämausteen tuo varmasti Eemeli Lahti, joka ajaa Alastaron osakilpailussa myös Superbike luokkaa. Eemeli oli 2019 kovassa vedossa myös tässä luokassa, keskittyen kuitenkin pääsääntöisesti Superstock 600 -luokan kilpailuihin.

Alastarolla on päästy ajamaan testejä pariin otteeseen ja Mäkisellä pitäisi kaiken perussäädöiltään olla kunnossa. Vain sadekelin mahdollinen ilmaantuminen tuo oman lisämausteensa, sillä tälle kesälle sadekeliä ei vielä ole osunut.

Sunnuntaina laitetaan kierrokset tappiin kun aika-ajot starttaavat klo 10 ja iltapäivällä ajetaan 2 kilpailulähtöä klo 13.00 ja 16.30.

Aikataulut, osallistujat ja muut viikonlopun kilpailua koskevat materiaalit löytyvät täältä:

Alastaron ja muiden SM-osakilpailujen tiedot

Live-ajanotto ja tulokset

Uusin numero