Niko Mäkinen 15. Albaceten aika-ajoissa

Mäkinen sai kutsun Albaceten kilpailuun hyvän Scandinavian Open –
sarjamenestyksen ansiosta. Sunnuntain lähdössä ratkotaan myös juniorien
Euroopan mestaruus.

Lauantainen Espanjan aamu valkeni aurinkoisena, mutta viileänä.
Lämpömittari kipusi kotoisan tuntuiseen vajaaseen yhdeksään asteeseen.

Aamun aika-ajon aikana Niko sai hyvän vauhdin päälle ja paranteli
aikaansa jatkuvasti radalla ollessaan. Kesken aika-ajon vaihdettu uusi
takarengas ei toiminut odotetulla tavalla, mutta mies sai silti
parannettua aikaansa sijoittuen lopulta seitsemänneksitoista ajallaan
1,35.11. Eroa piikkipaikalla majailleeseen Jordi Torrekseen jäi 3,577
sekuntia.

Kelin lämmityyä iltapäivällä Niko aloitti tavoittelemaan 1,35:n
alitusta. Myös toisessa aika-ajossa ajat paranivat tasaisesti, ja
lopulta kellot pysähtyivät lukemaan 1,34.57, joka oikeutti Mäkisen
sijaan 15.

Mies ja tiimi olivat oikeutetusti tyytyväisiä lauantain tulokseen ja
lähtevät nälkäisinä sunnuntain kisaan hakemaan vielä korkeampia
sijoituksia.

Uusin numero