Niklas Ajon vauhti on hyvällä tasolla Saksassa

älkimmäinen harjoitusjakso ei tosin tuonut enää parannusta aikaan ja hän päätyi perjantain yhdistetyllä tuloslistalla 18:nneksi 1,128 sekuntia pohja-ajasta. Aamulla ero kärkeen oli kuusi kymmenystä.

– Löysimme pyörään hyvät säädöt ja olen todella tyytyväinen ensimmäiseen harjoitukseen. Jälkimmäisen alku oli vielä sitäkin parempi ja vaikka kaaduinkin jo vähän liian kovaa käytetyillä renkailla puskiessani, niin tunnelmat ovat kaiken kaikkiaan korkealla, kertoi Ajo.

Ajo ajoi ensimmäisessä harjoituksissa 21 kierrosta. Iltapäivällä kierroksia kertyi enää kahdeksan parhaan ajan tapaillessa aamun lukemia numeroin 1.29,863.

– Lähdin ensimmäisen varikkokäynnin jälkeen radalle edelleen vanhoilla renkailla, joilla ehdin ajaa käytännössä kisapituuden ja toisessakin treenissä sentään vielä 20 nippuun ihan ok-ajalla. Jos tuosta kaatumisesta jotain positiivista hakee, niin se on se, että minulle jäi lauantaiksi käyttöön yksi setti uusia renkaita. Toivotaan nyt, että kelit ovat aika-ajopäivänä kohdallaan.

”Ei mitään hätää,
mies on kunnossa”

Ajon osalta sessio päättyi siihen, kun KTM:n perä lähti alta. Se ei kovassa iskussa olevaa nuorukaista lannistanut henkisesti eikä fyysisestikään.

– Ei mitään hätää. Mies on kunnossa, mitä nyt selkä vähän tuntuu olevan jumissa.

Ajon pyörän keulaa muutettiin iltapäiväksi ja se osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi.

– Teemme lauantaiksi vielä pieniä muutoksia vaihdelaatikkoon, mutta pyörä tuntuu jo nyt tosi hyvältä.

Kauden kahdeksannen osakilpailun lauantain ohjelma noudattaa tuttua kaavaa: kolmas vapaa harjoitus aamulla ja aika-ajo iltapäivällä.

Ajo, 17, ajoi tähän mennessä kauden parhaan sijoituksensa viime lauantaina Assenissa, jossa hän oli kahdeksas. Lähtöruutu oli Hollannissa viides, joka sekin sivusi Ajon MM-uran parasta saavutusta.

Sachsenring, Saksa.
Moto3-luokan 8/17 MM-osakilpailun perjantain harjoitusten parhaat ajat (kahden harjoituksen yhdistetty tuloslista):

  1. Maverick Vinales Espanja, Blusens Avintia, FTR Honda 1.28,661
  2. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox-Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 0,162
  3. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM, KTM + 0,182
  4. Hector Faubel Espanja, Mapfre Aspar Team, Kalex KTM + 0,495
  5. Luis Salom Espanja, RW Racing GP, Kalex KTM + 0,591
  6. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 0,631
  7. Louis Rossi Ranska, Racing Team Germany, FTR Honda + 0,648
  8. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,661
  9. Danny Webb Iso-Britannia, Mahindra Racing, Mahindra + 0,683
10. Alberto Moncayo Espanja, Mapfre Aspar Team, Kalex KTM + 0,709
11. Miguel Oliveira Portugali, Estrella Galicia 0,0, Suter Honsa + 0,724
12. Niccolo Antonelli Italia, San Carlo Gresini, FTR Honda + 0,803
13. Efren Vazquez Espnja, JHK Laglisse, FTR Honda + 0,817
14. Adrian Martin Espanja, JHK Laglisse, FTR Honda + 0,828
15. Toni Finsterbusch Saksa, Cresto Guide MZ Racing, Honda + 0,885
18. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 1,128
21. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 1,218
28. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,873
 

Uusin numero