Niklas Ajon taistelu palkittiin MM-pisteillä Silverstonessa

KTM:n tehdaspyörällä kilpailevan 17-vuotiaan valkeakoskelaisen vahva taistelu palkittiin kahdella MM-pisteellä ja kauden tähän mennessä toiseksi parhaalla sijoituksella.

Hanakasti ensimmäisiin kurveihin hyökännyt Ajo nousi alussa parhaimmillaan jo kymmenenneksi. Hän oli jäänyt sarjan pisimmällä, eli 5900 metrin mittaisella radalla kilpailun ensimmäisen kolmanneksen jälkeen kärjestä vasta viitisen sekuntia. Se kertoi, että vauhti oli tosiaankin kohdallaan.

– 17 kierroksen kilpailu kulki osaltani puoliväliin asti tosi hyvin. Se oli kauden parasta tähän mennessä, vahvisti Ajo.

Renkaat alkoivat loppua
ja ajolinjat pyöristyä

Sen jälkeen Ajon oli pakko antaa hieman periksi. Samalla iso ja koko ajan sijoituksiltaan elänyt ryhmä hajosi. Ryhmän kiireisimmät kuljettajat päätyivät loppujen lopuksi tukevasti kymmenen nopeimman joukkoon.

– Renkaat alkoivat loppua ja pyörä luistaa. Jouduin ajamaan pyöreämmillä linjoilla ja ne eivät istu tälle radalle. Siinä vaiheessa sitten puolenkymmentä kaveria pääsi karkaamaan minulta.

Ajo oli syystäkin tyytyväinen Britannian osakilpailuviikonvaihteen kokonaisuuteen.

– Pystyin nostamaan suunnitellusti koko ajan vauhtia ja tekemään tasaisen suorituksen. Ainoastaan yhdessä harjoituksessa oli vähän takkuisempaa, kun kaaduin lauantaiaamuna harmittomasti kaksi kertaa. Muilta osin ei näihin kolmeen päivään pahemmin virheitä sattunut. Tämä teki kyllä hyvää myös itseluottamukselle.

Kilpailun voittoon ajoi espanjalainen paalupaikkamies Maverick Vinales, joka kukisti toiseksi sijoittuneen maanmiehensä  Luis Salomin 0,933 sekunnilla.

Salom kävi kakkossijasta tiukkaa taistelua suomalaistalli Ajo Motorsportin Sandro Cortesen kanssa. Kaksikko ohitteli toisiaan vielä viimeisellä kierroksella, kunnes Salom pystyi vetämään pitemmän korren 90 tuhannesosan turvin.

Vinales siirtyi voittonsa ansiosta MM-pistejohtoon. Cortese hiillostaa häntä tosin vain kahden pisteen päässä. Kolmantena oleva Salom on jäänyt Vinalesista jo 30 pistettä. Niklas Ajolla on koossa kuusi pistettä, jotka oikeuttavat sijaan 23.

Seuraava osakilpailu ajetaan Assenin radalla Hollannissa 30. kesäkuuta. Assenissa kunnioitetaan pitkiä perinteitä ja siellä kamppaillaan pisteistä jo lauantaina.

Silverstone, Englanti.
MotoGP-sarjan Moto3-luokan 6/17 MM-osakilpailu:

  1. Maverick Vinales Espanja, Blusens Avintia, FTR Honda 38.55,210
  2. Luis Salom Espanja, RW Racing GP, Kalex KTM + 0,933
  3. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,023
  4. Alexis Masbou Ranska, Caretta Technology, Honda + 8,100
  5. Efren Vazquez Espanja, JHK Laglisse, FTR Honda + 8,414
  6. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 8,637
  7. Romano Fenati Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 8,940
  8. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 9,046
  9. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 9,208
10. Miguel Oliveira Portugali, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 15,613
11. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox-Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 20,397
12. Hector Faubel Espanja, Bankia Aspar Team, Kalex KTM     + 20,559
13. Niccolo Antonelli Italia, San Carlo Gresini Moto3, FTR Honda + 21,369
14. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 27,526
15. Alberto Moncayo Espanja, Bankia Aspar Team, Kalex KTM + 27,708

MM-pistetilanne:
  1. Vinales 105
  2. Cortese 103
  3. Salom 75
  4. Fenati 61
  5. Louis Rossi Ranska, FTR Honda 45
  6. Alex Rins Espanja, Suter Honda 44
  7. Khairuddin 44
  8. Masbou 42
  9. Antonelli 38
10. Moncayo 36
11. Oliveira 33
12. Sissis 31
13. Faubel 28
14. Kent 26
15. Vazquez 22
23. Ajo 6

Seuraava osakilpailu: 30.6. Assen, Hollanti.