Niklas Ajon MM-debyytti Valenciassa?

Espanjan kovatasoisessa CEV-sarjassa kilpaileva toisen polven rr-kuljettaja nähdään todennäköisesti tositoimissa Ricardo Tormo-radalla, kun MM-kausi kietaistaan pakettiin marraskuun ensimmäisenä viikonvaihteena Valenciassa.
– Mikä ettei. Valencia on Nikin osalta mahdollinen. Katsotaan nyt kuitenkin ensin tulevat kisat ja harjoitukset, muotoilee Ajo Motorsportin tallipäällikkö Aki Ajo.
Niklas Ajo ajaisi Valenciassa niin sanotun villin kortin kuljettajana. Päätös on tehtävä pikapuoliin, sillä tuota korttia on haettava syyskuun aikana. Kortin kuittaaminen lienee käytännössä pelkkä muodollisuus, sillä kuljettajan isällä, menestyksen osalta piikkiluokassa tiimeineen tahdin määräävällä Aki Ajolla on tunnetusti paljon painoarvoa GP-ympyröissä.

Niklas Ajo on asettanut omaksi tavoitteekseen sen, että hän ajaa ensimmäisen täysipainoisen MM-kautensa vuonna 2012.
– Sekään ei ole poissuljettu mahdollisuus, että sitä yritettäisiin jo aikaisemmin, vinkkaa Ajo senior.
Nuoremman Ajon tämän kauden pääpaino on siis CEV:ssä, joka toimii samalla MM-sarjan näyteikkunana. Pisteissä kuudentena oleva valkeakoskelaisnuorukainen kilpailee Derbi-pyörällä vuoden 1999 maailmanmestarin Emilio Alzamoran johtamassa Monlau Competicion-tiimissä yhdessä kahden Alexin, eli Rinsin ja Marquezin kanssa.
Alzamora puolestaan toimii myös Ajo Motorsportin espanjalaisässän, 17-vuotiaan Marc Marquezin managerina. Marquez johtaa piikkiluokan MM-sarjaa viiden osakilpailun voittoputki allaan. Vastaavaan suoritukseen sarjan pienimmässä luokassa on viimeksi yltänyt Valentino Rossi vuonna 1997.
CEV-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan 12. syyskuuta Albaceten radalla. Niklas Ajon MM-debyytti osuisi sikälikin otolliseen saumaan, että CEV-pisteistä kapinoidaan Ricardo Tormolla 14. marraskuuta, eli viikon verran GP-kauden päätöksen jälkeen.

Uusin numero