Niklas Ajolta kaivataan Mugellon kaltainen nousu Barcelonassa

Ajo jäi kaksi viikkoa sitten Mugellossa ajetussa Italian osakilapilussa niin ikään ruutuun 23. Hän teki Mugellossa upean nousun kahdeksanneksi ja vastaavaa kaivataan nyt siis myös Barcelonassa.

Ajo sijoittui perjantain harjoituksissa hänelle vaatimattomalle 26. sijalle, mutta vauhti nousi tuntuvasti lauantain treeneissä. Ajo ajoi KTM:llään kolmansissa vapaissa sijaan 11 oikeuttaneen ajan 1.52,613, jolla lähti 1,9 sekuntia avauspäivän parhaasta.

Aika-ajossa, jossa radan lämpötila tapaili jo 50 astetta, nopein kierros kulki ajassa 1.52,876.

Kahdeksanteen riviin sunnuntaina suomalaistiimi Avant Tecnon väreissä rullaava Ajo jäi sillä pohjista 2,094 sekuntia.

Tallipäällikkö Ajo
pelkkää hymyä

Jo perjantaina rataennätystä korjaillut Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin Salom pauhasi kauden toisen paalupaikkansa tavalla, joka ei jättänyt jossitteluille sijaa.

Mugellon voittajana Kataloniaan saapunut Salom sivalsi ennätykseksi hurjan ajan 1.50,782.

– Salomin tilanne on erinomainen täällä Barcelonassa. Ja en usko, että hän on ajanut vielä aivan limiitillä, myhäili tallipäällikkö Aki Ajo.

Muilla ei ollut tällä kertaa mitään jakoa Mallorcan miehen vauhtiin. Toiseksi KTM:llä ajanut maanmies Alex Rins jäi kärjestä 0,326 ja kolmanneksi Mahindralla yltänyt Miguel Oliveira 0,758 sekuntia.

Sarjaa neljän pisteen erolla Salomiin johtava espanjalainen KTM-kuljettaja Maverick Vinales oli aika-ajossa viides 1,020 sekuntia paalupaikkamiehestä.

Vinalesin aika-ajo oli todella vaiherikas ja osittain ajattelematonkin.

Matkaan mahtui yksi raju kaatuminen kymppimutkassa, jossa mies satutti hiemaan jalkaansa, sekä noin 11 minuuttia ennen session loppua tapahtunut konerikko. Vinales teki koneensa sauhutessa myös melkoisen virheen kaartamalla kylmästi vastakarvaan varikkosuoralle.

Salomin tiimikavereista 18-vuotissyntymäpäiväänsä vauhdikkaasti viettänyt australialainen Arthur Sissis oli 11:s ja malesialainen Zulfhahmi Khairuddin 16:s. Heidän eronsa Salomiin kirjattin lukemin 1,600 ja 1,786.

Barcelona, Espanja.
Moto3-luokan 6/17 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:

  1. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM 1.50,782    
  2. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 0,326
  3. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 0,758
  4. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 0,886
  5. Maverick Vinales Espanja, Team Calvo, KTM + 1,020
  6. Efren Vazquez Espanja, Mahindra Racing, Mahindra + 1,170
  7. Isaac Vinales Espanja, Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 1,184
  8. Jack Miller Australia, Caretta Technology-RTG, FTR Honda + 1,278
  9. Niccolo Antonelli Italia, GO&FUN Gresini Moto3, FTR Honda + 1,323
10. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, FTR Honda + 1,517
11. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo    , KTM + 1,600
12. Brad Binder Etelä-Afrikka, Ambrogio Racing, Suter Honda + 1,659
13. Livio Loi Belgia, Marc VDS Racing Team, Kalex KTM + 1,697
14. Alessandro Tonucci Italia, La Fonte Tascaracing, FTR Honda + 1,704
15. Alan Techer Ranska, CIP Moto3, TSR Honda + 1,736
16. Zulfahmi Kkairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,786
23. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM + 2,094
 

Uusin numero