Niklas Ajo vauhdissa Espanjassa

Ajon tallikaveri Alex Rins asettui lähdöstä Ajon kanssa samaan ryhmään ja paalulta kilpailuun lähtenyt Maverick Vinales jäi lähdössä kärkiryhmän taakse. Huikea taistelu kärkiviisikossa jatkui läpi kilpailun. Ajo taisteli hienosti kärkiryhmässä napaten kilpailusta viidennen sijan. Kilpailun voittoon ajoi Portugalin Miguel Oliveira.

Kauden kolmannen osakilpailun jälkeen Ajo jatkaa sarjan kokonaispisteissä hienosti neljäntenä. Kaudella 2010 CEV-sarjassa ajetaan yhteensä seitsemän osakilpailua.

Niklas Ajo: ”Lähtö onnistui tänään todella hyvin ja pääsin heti hyvään rytmiin. Meillä oli aika hienoa taistelua siinä kärkiporukassa läpi koko kilpailun ja sijoituksetkin vaihtuivat aika monesti. En saanut vietyä kisataktiikkani ihan täysin suunnitellusti läpi kun Maverick Vinales teki aika hurjiakin liikkeitä ja niinpä meille Isaacin kanssa jäi vain keskinäinen vääntö viimeiselle kierrokselle. Toisaalta koko viikonloppu sujui kyllä aikalailla suunnitellusti, saimme paljon kierroksia alle, ja luulen että perusvauhtinikin parani taas hieman.”

CEV-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Motorland Aragonin uudella radalla 10. – 11.7.

Uusin numero