Niklas Ajo toipilaana jääratatällin jäljiltä

Ajo kaatui Kyrkösjärven jäällä ajetun JR Lights A -luokan ensimmäisissä lähdössä sillä seurauksella, että hänet vietiin paikkailtavaksi sairaalaan.

– Kaaduin, pyörä tuli päälle ja sitten lähdettiin kotimatkalle sairaalan kautta, kertoo vasemman reitensä loukannut Ajo.

– Onneksi ei kuitenkaan mitään sen pahempaa. Luut ovat ehjinä, joskin haavassa on olemassa aina tulehdusvaara. En osaa sanoa tässä vaiheessa vielä mitään sen tarkempaa paluusta, mutta kyllä täältä tullaan takaisin.

Jääradan SM-sarja jatkuu ensi lauantaina Mäntsälässä.

Ajo kilpaili edelliset neljä ja puoli MM-kautta MotoGP-sarjan pienimmässä luokassa. Täksi kaudeksi ei Moto3-luokasta sopimuskuljettajan paikkaa auennut.

Ajo, 21, saatetaan silti nähdä myös tulevalla kaudella kansainvälisillä radoilla. Se, mahdollisesti millä pyörällä ja missä sarjassa on tosin vielä täysin avointa.
 

Uusin numero