Niklas Ajo: ”Puolihullu keli!”

Niklas Ajo kiersi uuden asfalttipinnan saaneen 4005 metrin mittaisen radan iltapäivällä nopeimmillaan lukemin 1.53,469, jotka riittivät 24. sijaan. KTM:llä kilpaileva Ajo pystyi parantamaan aamun aikaansa yhdeksällä kymmenyksellä.

– Olosuhteet olivat todella ihan älyttömän huonot. Eihän tällaisessa puolihullussa kelissä ajetuista harjoituksista jää paljoakaan käteen, harmitteli Ajo.

Ensimmäisen harjoituksen loppupuolella radalta löytyi muutamia kuivia kohtia. Jälkimmäisen harjoituksen lopussa radalle alkoi puolestaan kehittyä jo hieman kuivempi linja, jonka muutama ja yleensä kärkiryhmän ulkopuolella ajava kuljettaja käytti kovalla riskillä edukseen.

– Vaikea tilanne. Pitäisi vain uskaltaa painaa tuollaisella linjalla, mutta ei sitä voi toisaalta ottaa liikaakaan riskiä, Ajo puntaroi hankalia olosuhteita.

Perjantain kaltaisessa kelissä pienikin virhe voi kostautua tylyllä tavalla. Ajon toisessa harjoituksessa tekemä yksi virhe maksoi onneksi vain harmittoman kaatumisen verran.

– Olemme kelanneet tuota tilannetta nauhalta. Ajoin jarrutuksessa muutamia senttejä kuivemman linjan ulkopuolella ja keula lähti alta. Miehelle ja pyörälle ei kaatumisessa käynyt kuinkaan. Sain pidettyä pyörän käynnissä siinä tilanteessa.

Valenciaan on luvassa epävakaata säätä läpi viikonvaihteen. Aika-ajopäivänä lauantaina auringon pitäisi helottaa kirkkaalta taivaalta, mutta sunnuntaina Ricardo Tormon päällä on jälleen sateen uhka.

– Tällaistahan tämä ollut pitkälti koko kauden. Toivotaan nyt, että ainakin lauantaina olisi kuivaa, jotta pääsisin ottamaan lisää tuntumaa uuteen asfalttiin. Ei tämä asfaltti ollut tosin sen liukkaampi sateella kuin entinenkään. Oikeastaan tilanne on päinvastoin, kertoi Valenciassa vuonna 2010 MM-debyyttinsä tehnyt Ajo, 18.

Valencian GP:n avauspäivän yllättäjä oli skotti John McPhee, joka karautti kärkeen ajalla 1.50,503. McPhee taiteili jälkimmäisen harjoituksen lopun kuivan kelin renkailla.
 

Uusin numero