Niklas Ajo palaa tositoimiin Simoncellin nimikkoradalla

Ajo, 18, on pystynyt pitämään ajotuntumaa ahkerasti yllä, vaikka hän joutuikin jäämään Indianapolisin tapahtumien jäljiltä sivuun Tshekin GP:stä.

– Olen pyrkinyt ajamaan supermotolla parin viimeisen viikon kuluessa niin paljon kuin mahdollista Toijalan ja Hyvinkään radoilla. Se on ollut erittäin hyvää ja myös hauskaa treeniä.

Huipputasaisessa Moto3-luokassa vauhdillisesti kympin sakkia kolkutteleva ja sieltä parhaimmillaan jo paikkansa lunastanut Ajo on hakenut harjoittelussaan samalla rentoutta otteisiinsa.

– Olen niin sanotusti puristanut mailaa ehkä vähän liikaa tällä kaudella. Homma on mennyt ajoittain yliyrittämisen puolelle ja sitä kautta on kertynyt turhia paineita. Tietynlaisen rentouden löytyminen ei tietenkään tarkoita silti työnteosta ja sen tasosta tinkimistä, tähdentää Ajo.

Toista MM-kauttaan ajavalla Ajolla ei ole vielä paljoakaan kokemusta ja kilometrejä alla Misanon radalta. Kokemuksen hankkiminen, kilometrien kerryttäminen ja säätöjen haku käynnistyy perjantaiaamuna, kun Ajo nousee mustanpuhuvan KTM-pyöränsä selkään San Marinon GP:n ensimmäisten vapaiden harjoitusten merkeissä.

Riminin kupeessa sijaitseva reilun 4,2 kilometrin mittainen Misano World Circuit Marco Simoncelli-rata jakaa kuljettajien mielipiteet.

– Kovia jarrutus- ja kiihdytyspaikkoja sisältävä rata on sen loppuosaa lukuun ottamatta aika hidas, Ajo luonnehtii tulevaa työmaataan.

Misanon yllä leijuu perjantain osalta sateen uhka, mutta lauantaina ja sunnuntaina auringon pitäisi porottaa näillä näkymin lähes kirkkaalta taivaalta kuivan kelin kilpailun merkiksi. Misanon pisin suora jää 565 metrin mittaiseksi, joten varsinkin alkuosaltaan syherön radan yhteensä 16 kurviin pyörältä kaivataan erityistä täsmällisyyttä.

– Misano edellyttää tiukoissa jarrutuksista tasapainoista pyörää ja hyvää kääntyvyyttä, painottaa Ajo.

Moto3-luokan kauden 12/17 MM-osakilpailuviikonvaihteen aikataulu Misano World Circuit Marco Simoncelli-radalla San Marinossa:
Perjantai 14.9.

Klo 10.15-10.55, 1. vapaa harjoitus
Klo 14.15-14.55, 2. vapaa harjoitus

Lauantai 15.9.
Klo 10.15-10.55, 3. vapaa harjoitus
Klo 14.00-14.40, aika-ajo

Sunnuntai 16.9.
Klo 09.40-10.00, warm up
Klo 12.00, MM-osakilpailu 12/17

Misanon ratainfo:
Pituus: 4226 metriä
Leveys: 14 metriä
Mutkat vasemmalle: 6
Mutkat oikealle: 10
Pisin suora: 565 metriä
Valmistunut: 1969
Modifioitu: 2008
 

Uusin numero