Niklas Ajo komeasti viidenteen lähtöruutuun MM-avauksessa

– Joo, ihan ok, pudotteli Ajo tutun rauhalliseen tyyliinsä.

– Olihan tämä hyvä sijoitus, mutta muistetaan se, että kilpailu on vielä ajamatta. Pidetään pää kylmänä, otetaan erityisesti kisan alku rauhallisesti ja vältetään virheitä. Aika-ajosijoitus tietysti auttaa pyrkimyksiä ajaa kärkiryhmän mukana, mutta en edelleenkään suostu ottamaan mitään sijoituspaineita.

Oivallus kytkimen
osalta nosti vauhtia

KTM:n tehdaspyörällä kilpailevan Ajon nopein kierros kulki lauantain aika-ajossa lukemin 2.08,734.

Ajoitus osui nappiin, sillä se oli valkeakoskelaisnuorukaiselta tähän mennessä selkeästi parasta kyytiä Qatarin neljälle päivällä jaetussa GP-viikonvaihteessa.

– Saimme jo perjantaina illalla ja edelleen lauantaina aamulla ratkaistua sellaisia kytkimeen liittyviä ongelmia, jotka ovat vaivanneet koko testikauden ja edelleen ensimmäiset päivät täällä Qatarissakin. KTM:n tehdaspyörillä ajavat kilpailijat ovat yrittäneet vaihtaa hieman väärällä tavalla alaspäin. Kukaan ei oikein tainnut tietää luistokytkimen osalta sitä ideaa, miten homma parhaiten toimii.

– Nyt kun se selvisi, niin ainakin minun osaltani tuntuma ajamiseen parani ja vauhti nousi mukavasti. Pystyn jarruttamaan myöhemmin ja ajamaan mutkaan paremmin sisään, luonnehti Ajo.

Moto3-luokan 32 kuljettajaa ajoivat aika-ajon päälle myöhään lauantaina poikkeuksellisesti myös warm up-session, jonka Ajo hoiti myös tyylillä: kahdeksas ajalla 2.09,644.

– Saimme muutettua ja tehtyä edelleen parannusta moottorijarrutukseen.  Ihan hyvä ja paikallaan ollut sessio siinäkin mielessä. Ok. kaaduin kertaalleen, mutta harmittomasti kuluneilla renkailla. Etupää vain lähti alta.

Cortese paalupaikalle

Paalupaikan Qatarin GP:ssä vei nimiinsä suomalaistalli Ajo Motorsportin edustaman KTM:n virallisen tehdastiimin saksalaiskuljettaja Sandro Cortese ajalla 2.08,188. Ensimmäisellä MM-kaudellaan parhaimmillaan kahdesti sijalle 14 aika-ajossa Saksan Sachsenringilla ja Tshekin Brnossa sijoittunut Ajo jäi Cortesesta 0,546 sekuntia.

Uransa neljännen paalupaikan kuitannut Cortese saa eturiviin rinnalleen espanjalaisen Maverick Vinalesin ja ranskalaisen Louis Rossin. Vinales taipui Corteselle vain 16 tuhannesosalla.

Ajon vierelle sunnuntaina klo 19 käynnistyvän MM-avauksen kakkosriviin rullaavat espanjalainen Luis Salom ja italialainen Romano Fenati.

Losail, Qatar.
MotoGP-sarjan Moto3-luokan 1/17 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:

  1. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM 2.08,188    
  2. Maverick Vinales Espanja, Blusens Avintia, FTR Honda + 0,016
  3. Louis Rossi Ranska, Racing Team Germany, FTR Honda + 0,115
  4. Luis Salom Espanja, RW Racing GP, Kalex KTM + 0,378
  5. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 0,546
  6. Romano Fenati Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 0,611
  7. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 0,659
  8. Miguel Oliveira Portugali, Estrella Galicia 0,0, Honda + 0,738
  9. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,813
10. Alexis Masbou Ranska, Caretta Technology, Honda + 0,919
11. Alessandro Tonucci Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 0,931
12. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,938
13. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda + 0,951
14. Alberto Moncayo Espanja, Bankia Aspar Team, Kalex KTM + 1,182
15. Brad Binder Etelä-Afrikka, RW Racing GP, Kalex KTM + 1,372

Täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/Results+Statistics/2012/QAT/Moto3/QP
 

Uusin numero