Niki Tuuli testasi ajopukunsa kestävyyttä – ”ukko kunnossa”


Supersportin MM-kauteen valmistautuva Niki Tuuli on parhaillaan Portugalin Portimaossa testaamassa uutta pyöräänsä. Samalla myös hänen ajopukunsa todettiin toimivaksi.

Viime kaudella Kallio Racingin väreissä Supersportin MM-sarjassa kisannut Niki Tuuli vaihtoi täksi kaudeksi tiimiä ja tulee nyt kisaamaan brittiläisessä CIA Landlord Insurance Honda -tiimissä.

– Uusi tiimi ja uusi pyörä tuntuu hyvältä. Ajaminen lähti alusta asti tosi hyvin käyntiin ja mitä enemmän on pyörää säädetty, sitä enemmän on meno parantunut, Tuuli hykertelee Portimaosta.

Suomalainen teki testien toisena päivänä tuttavuutta myös asfaltin kanssa. Rajusta kaadosta huolimatta hän selvisi kuitenkin ilman vammoja.

– Kun testataan, niin on parempi testata huolella myös ajokamat, kuten nahkapuku. Onneksi nytkin puku hoiti tehtävänsä loistavasti. Kaaduin radan toiseksi nopeimmassa mutkassa. Ei onneksi käynyt pyörälle juuri mitään eikä ukolle, joskus on tuuria matkassa.

Niki Tuuli on hyvillään, miten kaikki on alkanut sujua uudessa tiimissä. Kuva: Niki Tuulen Tiedotus

Kaiken kaikkiaan vuosi uudessa tiimissä on lähtenyt hyvin käyntiin.

– Portimaon testi oli kokonaisuudessaan onnistunut. Paljon saatiin kokemusta uudesta pyörästä ja tiimistä. Olen tosi tyytyväinen, miten homma toimii. Testit jatkuvat parin päivän päästä Jerezissä, jossa kirrataan miehestä ja pyörästä vielä enemmän.

Supersportin MM-kausi starttaa 23.-25. helmikuuta Australiasta.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Uusin numero