Niki Tuuli pettyneenä Sachsenringiltä – ”Halusin kovasti ajaa täällä”

Moto2-luokassa kisaava Tuuli joutui kuitenkin toteamaan tänään, ettei ole vielä 12 päivää loukkaantumisen jälkeen kilpailukykyinen.

– Minulla oli hyvä fiilis ennen Sachsenringia, koska käteni toimi ihan hyvin. Valitettavasti, heti kun laitoin hanskan käteeni, se sattui enkä voinut käyttää kytkintä ollenkaan, pettynyt Tuuli kertoo.

Sachsenringin rata sisältää useita vasemmalle kääntyviä mutkia, mikä omalta osaltaan vaikeutti suomalaisen menoa.

– En voinut pitää kättäni pyörän kahvoissa kuten olisi pitänyt. Vaitettavasti nyt on vain liian vaikeaa ajaa.

– Olen erittäin pettynyt, koska halusin niin kovasti ajaa täällä. Minun pitää nyt vain keskittyä toipumiseen Brnon osakilpailuun. Sachsenringin jälkeen on kahden viikon tauko ennen seuraavaa osakilpailua, joten toivon, että se antaa minulle mahdollisuuden olla täysin valmis, kun kauden toinen puolisko alkaa.

Uusin numero