Niki Tuulella vauhdikas aloitus Moto2-luokan EM-sarjassa

Niki Tuuli avasi Moto2 EM-sarjan kilpailukautensa Portugalissa Estorilin radalla ajamalla podiumille molemmissa kilpailulähdöissä. 

Tuulen tuntuma pitkän tauon jälkeen oli Estorilissa aluksi hieman hukassa. Muutaman kevyen kaadon jälkeen tuntuma pyörään löytyi ja ajo parani harjoitus harjoitukselta. Kahden harjoituspäivän kuluessa vauhti kasvoi tasaisesti ja Tuuli ajoi koko ajan tasaisia aikoja kolmen kärjessä. 

Ensimmäisissä aika-ajoissa Tuuli keskittyi enemmän kisasäätöjen hakemiseen käytetyillä renkailla, mutta tuloksena oli kuitenkin toinen sija neljä kymmenystä kärjestä. Toiseen aika-ajoon alle laitettiin uudet renkaat ja Tuuli lähti hakemaan paalupaikkaa. Yritys oli hyvä, aika parani kymmenyksellä ja tuloksena kärkipaikka. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan aika-ajojen yhdistetyissä tuloksissa kärjessä oli Yari Montella, toisena Tuuli ja kolmantena Alessandro Zaccone. Montellan rangaistuksen vuoksi Tuuli kuitenkin starttasi ensimmäiseen kisaan paalulta. ”Rankkaa tulee olemaan, kolme pitkää päivää jo ajettu ja edessä kaksi kovaa kisastarttia helteessä”, Tuuli kommentoi aika-ajojen jälkeen.

Ensimmäisessä kisassa paalupaikalta startannut Tuuli otti varovaisen lähdön ja Zaccone, Tulovic ja Medina olivat ensimmäisessä kaarteessa kärjessä. Mutta toisen kierroksen alkaessa Tuuli oli hienoilla ohituksilla ottanut paikkansa kärjestä ja johtikin kilpailua yhdeksännelle kierrokselle saakka. Siinä vaiheessa rangaistuksen takia seiskapaikalta startannut Montella tuli väkisin ohi ja piti kärkipaikan loppuun asti Tuulen ahdistelusta huolimatta. Maalissa eroa oli sekunnin verran. Kolmanneksi ajoi Alessandro Zaccone kuusi sekuntia kärjestä jääneenä.

Toinen lähtö oli ensimmäisen toisinto. Toisesta ruudusta startannut Tuuli putosi taas neljänneksi, mutta toiselle kierrokselle lähdettäessä edellä oli enää Montella. Kaksikko ajoi tässä järjestyksessä ruutulipulle asti. Kolmanneksi ajoi taas Zaccone.

”Eka kisa ei ollut ihan niin hyvä, kun olin toivonut, mutta toisesta kisasta jäi hyvä fiilis. Pystyin Montellan kanssa pitämään tosi hyvää kisavauhtia ja painostamaan kolmetoista kierrosta, kunnes keula rupesi vähän lipsumaan. Ei vaan pysynyt enää Montellan vauhdissa. Parempi ottaa hyvät pisteet, kuin puskea yli limitin” kertoo Tuuli.

”Tästä on hyvä jatkaa, viikon päästä taas kisataan. Isojen loukkaantumisten jälkeen takaisin, yli vuosi taukoa Moto2:lla kisaamisesta. Tosi hyvä paluu”.

Ensimmäisen kilpailulähdön tulokset

Toisen kilpailulähdön tulokset