Nikander: ”Saksa Sixin edelle”

Otsikoihin on viime aikoina noussut niin mediassa kuin lajin sisällä Suomen joukkueen valinnat enduron MM-joukkuekilpailuun. Sixinä paremmin tunnettu MM-joukkuekilpailu ajetaan 30. syyskuuta-5. lokakuuta Sardiniassa.

– Kun Suomen ehkä tunnetuin enduropilotti Juha Salminen ilmoitti jättävänsä Sixin väliin, on valinta aiheuttanut spekulointia. Viime viikolla kuuden kuljettajan Trophy- joukkueeseen olivat osallistumisensa varmistaneet Matti Seistola, Marko Tarkkala, Eero Remes sekä Toni Eriksson, todetaan Nikanderin tiedotteessa.

Vahvana korttina valitsijoilla oli Nikander, joka kuitenkin ilmoitti jättävänsä kilpailun väliin ja keskittyvänsä samaan aikaan ajettavaan Saksan CC- sarjaan. Nikander on sarjassa tällä hetkellä hienosti toisena.

– Pohdin pitkään Sixin ja Saksan välillä. Konttisen Tomi oli ensimmäisenä yhteydessä ja aluksi epäröin, kun piti ajaa kolmesatasella 2-tahdilla, loppuvaiheessa se muuttui kuitenkin niin että olisin saanut ajaa omalla pyörällä ja sitten jo kiinnostuinkin ajatuksesta. Saksan sarja kuitenkin kiinnosti myös, koska uskon mestaruuteen olevan vielä hyvällä ajolla mahdollisuuksia. Myös rahallinen tilanne piti ottaa huomioon: pari viikkoa pois töistä, rengaskulut ja pyörän huollot, niin se on sen verran kallis reissu että päätin jättää Sixin väliin, Nikander kertoi valinnastaan.

Nikander myöntääi, ettei päätös Sixin väliin jättämisestä ollut helppo.

– Ei se missään nimessä helppo päätös ollut. Sixi olisi ollut myös tavallaan näytön paikka myös omasta vauhdista. Nyt kuitenkin mennään sen mukaan mitä rahallisesti on mahdollisuuksia ja sopimuksissa luvattu.

Mestaruudet tavoitteena

Nikanderin alkukausi on mennyt käsikirjoituksen mukaan ja mies johtaa enduron SM-sarjaa tasapistein Lauri Pohjosen kanssa kun sarjasta on kolme kilpailua ajamatta.

Suomessa Nikanderin vauhtia päästään seuraamaan viikonloppuna Jämsässä, kun mies tavoittelee SM-pisteitä. Jämsän osakilpailu ajetaan 24. elokuuta, kilpailukeskuksena toimii Haaralankankaan motocross-rata.

Nikander puhkuu jo intoa kun SM-sarjan kesäkausi jatkuu, eikä muita ajatuksia kuin mestaruus ole.

– Jämsässä on mielenkiintoista nähdä miten vauhti riittää. Itsellä kun on jäänyt viime aikoina nuo endurot vähemmälle. Aamusta täytyisi saada heti oikea tatsi päälle. Cross Country menee vähän eri tempolla kuin endurokilpailu, pitäisi saada puristettua itsestä 110 prosenttia jotta uskaltaa vetää oikein kunnolla, Nikander kertoi taktiikkaa enduron SM-sarjaan.

Myös Saksan CC-sarjan johdossa olevaan Cory Nemethiin on muutaman pisteen ero, joten ensikertalaisena Saksan sarjassa ajavalla Nummelan moottorikerhon kasvatilla on täydet mahdollisuudet valloittaa Saksan maaperä ja sitä kautta antaa näyttöjä vauhdistaan. Mies on kuitenkin tyytyväinen tämän hetken kakkossijaan, sillä taso sarjassa on hyvä.

– Kyllä se kohtuullisen tasokas sarja on. Koko viikonloppuna on todella paljon kuljettajia, noin 700. Myös katsojia on paljon, kilpailut ajetaan suurien kaupunkien läheisyydessä, maastot ovat crossityyppisiä ja vauhdikkaita. Luokkia on muistaakseni 21, joskin omassa XC-pro luokassa saisi olla enemmän kuskeja ja ehkä vähän tasokkaampia. Kyllä sielläkin hyviä kuskeja on, varsinkin sarjaa johtavan Nemethin kanssa saa hyvää kisaa aikaan mutta aina mitä enemmän nopeita mestaruudesta ajavia kuskeja luokassa on, sen parempana itse koen, Nikander valottaa kokemuksiaan.

Saksan sarjasta on ajamatta vielä kaksi kilpailua joista viimeinen sijoittuu samaan viikonloppuun MM-joukkuekilpailun viikonlopun kanssa. Ja vaikka Nikander ei Sixillä Suomen joukkueessa edusta, on miehellä palava halu pitää suomalaisvärejä korkealla Saksassa sarjan päättyessä.
 

Uusin numero