Nikander raivoaa Melliniä kiinni

Kuljettajat ovat joutuneet näennäisesti helposta kelistä huolimatta koville, sillä iltapäivä aloitettiin kuntoa ja henkistä kestävyyttä mittaavalla kahdella pitkällä ek-pätkällä. Parinkin asteen pakkanen kohmettaa rasittuneen kropan pitkillä maantiesiirtymillä.

– Raskaampaa tämä on kuin viime vuonna, alaselkä on jumissa, kun reitti on niin pattinen. Mutta kunto on rautainen ja vastahan tämä kipailu alkoi, kaatumatautisuutta valitellut Roni Nikander totesi renkaan vaihdon lomassa.

– Mellin ei hyydy koskaan, mutta sijoitus on yllättänyt itsenikin, sillä tällainen keli ei ole koskaan suosinut minua. Ajan omaa ajoa, sillä riskit kostautuvat heti, edelleen kärjessä jatkava Miko Mellin kertoo.

Hän toteaa jopa ehtineensä harjoitella pimeässä ajoa, joten iltapäivän kääntyminen illan pimeäksi ei Honda-kuljettajaa haittaa.

Heikki Timonen totesi aloittaneensa Jämsän jälkeen vain ”kilpailun läpiajamisen”, mutta vaikka fysiikalle kelpaisi jo rauhallisempi tahti, ei kilpailuhenkisyys anna lupaa maltillisempaan kaasukäden käyttöön.

– Sen verran tulen, kuin jaksan. Riittävästi, on ytimekäs vastaus myöhäisillan ajomäärästä, sillä vaikka kylki ei vihoittele, niin alaselkä ja polvi ilmoittelevat itsestään.

Kärkikaksikko on liki kolmen minuutin karussa, mutta kolmostilasta käydään sekuntipeliä.

Mika Tamminen ei omien sanojensa mukaan suunnitellut kärkiporukkaan sijoittumista kilpailuun valmistautuessaan. Tavoitteena oli tasaisella ajolla saatavat mahdollisimman korkeat SM-pisteet, mutta tasaväkinen taistelu Heikki Timosen kanssa kolmannesta sijasta ”ei haittaa”.

Tiukka taistelu kärjessä ja mainio keli on houkuttanut yleisöä runsaasti paikalle. Kärkikuljettajista Mikko Tontin lisäksi on joutunut keskeyttämään Sipoon Marko Laaksonen ja helsinkiläinen Lauri Pohjonen, joiden kropan ”koneisto” ei kestänyt tunti toisensa jälkeen jatkuvaa kovavauhtista ja röykkyistä lumispooria.

Yleiskilpailu tulokset 11/24:
  1. Mellin Miko Honda
  2. Nikander Roni KTM 00:18,59
  3. Timonen Heikki KTM 02:45,88
  4. Tamminen Mika Husaberg 02:47,10
  5. Kaivolainen Joni KTM 04:11,42
  6. Eriksson Toni KTM 04:35,49
  7. Ahola Niki KTM 04:48,81
  8. Leponiemi Marko Suzuki 04:54,48
  9. Michelsson Markus Husaberg 05:26,95
10. Teikari Kim Honda 06:01,35

Uusin numero