Niemi GP125-mestariksi Virtasalmella

Joakim Niemi ajoi varmistellen neljänneksi Motoparkissa viimeisessä ratamoottoripyöräilyn SM-osakilpailussa ja tämä riitti tuomaan nuorukaiselle Suomen mestaruuden kahden pisteen turvin. Jo aiemmin SM-hopean varmistanut Felix Nässi piti yllä selvästi nopeinta vauhtia koko viikonloppuna. Lauantaina 1,1 sekunnin pohjat aika-ajossa ajanut Nässi ajoi selvään voittoon sunnuntain kilpailussa. Toiseksi kilpailussa ajoi vasta ensimmäisen GP125 kilpailunsa ajanut, Juniori Cupia ylivoimaisesti hallinnut Vili Virtanen Derbillä. Kolmas oli Sami Laaksonen, joka otti myös yhteispisteissä SM-pronssia.

Ajo Motorsport Junior Teamin nuoret kuljettajat menestyivät hienosti. Vasta ensimmäistä vuotta GP125-luokassa ajavat 14-vuotias Felix ja 15-kesäinen Sami laittoivat kokeneemman 17 vuotiaan Joakimin tiukalle kauden kaikissa kilpailuissa. Kokemus oli kuitenkin valttia ja jo neljättä kautta GP125 moottoripyörää ajava Niemi oli kaudella niukasti parempi. Junior Teamin neljäs kuljettaja Henna Ylijoki sijoittui yhteispisteissä kuudenneksi.

Uusin numero