Nicky Haydenin kilpanumero jäädytetään

Nicky Hayden. Kuva: Motogp.com

Viikonloppuna ajettavan Yhdysvaltain MotoGP-osakilpailun aikana kunnioitetaan Nicky Haydenin muistoa ja miehen kilpanumero 69 jäädytetään.

Alun perin flat track -taustalta ponnistanut Nicky Hayden onnistui nousemaan moottoripyörälajien absoluuttiselle huipulle. AMA Superbike -sarjan MotoGP:hen vaihtanut ”Kentucky Kid” hämmästytti tulokaskaudellaan 2003 podiumsijoituksillaan. Ensimmäistä kertaa mies ajoi voittoon vuonna 2005 ja seuraavana vuonna vuorossa olikin MotoGP-mestaruus.

Jättäessään MotoGP-sarjan vuoden 2015 jälkeen, Hayden nimettiin MotoGP-legendaksi. Hän menehtyi vuonna 2017 polkupyöräonnettomuudessa saamiinsa vammoihin.

Haydenin muistoa kunniottaakseen MotoGP-sarja jäädyttää miehen kilpanumeron 69 tulevana viikonloppuna Circuit of the Americas -radalla ajettavan MotoGP-kilpailun yhteydessä

– Nicky Hayden oli yksi varikon suurista hahmoista ja esimerkillinen kuljettaja sekä radalla että sen ulkopuolella. Olen ylpeä siitä, että voimme kunnioittaa hänen perintöään vielä kerran ja varmistaa, että 69 säilyy numerona, josta tunnistetaan mestari ja legenda, hehkuttaa Dorna Sportsin toimitusjohtaja Carmelo Ezpeleta.

– On suuri kunnia, että Nickyn numero 69 jäädytetään Austinissa. Onkin luontevaa, että numero jäädytetään juuri Yhdysvaltain osakilpailun yhteydessä – ne merkitsivät Nickylle todella paljon ja hän odotti niitä aika innolla. Tapaus on minullekin erityinen, sillä 69 oli oma kilpanumeroni ja olin ylpeä siitä, että Nicky käytti samaa numeroa koko uransa ajan, kertoo Haydenin isä Earl.

Red Bull Grand Prix of the Americas ajetaan Texasissa, Austinissa sijaitsevalla Circuit of the Americas -radalla 12.-14. huhtikuuta.

Uusin numero