Neljä isoa virhettä pilasi Tuulen MotoE-kisan Misanossa

Niki Tuuli palasi viikonloppuna MotoE-luokan pariin Misanon radalla Italiassa. Edellisessä osakilpailussa tapahtuneen loukkaantumisen jälkeen oli tarkoitus ajaa rennosti ilman suurempia odotuksia. 

Perjantain harjoitukset sujuivatkin hyvin ja päivän päätteeksi Tuuli löytyi sijalta kuusi, vain kuusi kymmenystä kärjelle jääneenä. ”Positiivinen päivä, hyvä tuntuma pyörään. Rennoin mielin eteenpäin”, totesi Tuuli päivän päätteeksi.

Lauantain harjoituksissa ja aika-ajossa rentous oli hivenen kadoksissa ja Tuulen kierrosajat eivät enää perjantaista parantuneet. Paalupaikalle ajoi Matteo Ferrari, Tuuli 11. sijalle reilun sekunnin kärjelle jääneenä.

Sunnuntain kisa alkoi Tuulen osalta heikosti. Neljä isoa virhettä kahden kierroksen aikana, ja Tuuli valui letkan hännille. Maalissa sijoitus oli 17, +13 sekuntia kärjestä jääneenä. ”Kisa ei ollut sitä mitä odotin, olen todella pettynyt. Paljon virheitä, neljä kertaa radalta ulos kahden kierroksen aikana, ei voi muuta odottaakaan kuin huonoa sijoitusta. Ensi viikonlopuksi täytyy keksiä jotain, mutta pitää vaan ajatella positiivisesti ja tehdä parhaansa, niin eiköhän sitä tulostakin ala tulla”, kertoi Tuuli kisan jälkeen.

Uusin numero