Nambotin toppuuttelee ranskalaisia: ”Suosikit eivät aina voita Sixillä”

Viime vuonna Suomessa ajetusta ISDE:sta miesten Trophy-kuusikon osalta poissaolollaan loistaneet ranskalaiset aikovat putsata tällä kaudella enduron MM-pöydän muruja myöten.

Christophe Nambotin (E3) sekä Antoine Meo (E1) varmistivat henkilökohtaiset mestaruudet jo kauden toiseksi viimeisenä osakilpailuviikonvaihteena Heinolassa ja Pierre Renet on kiinni E2-luokan tittelissä ennen Ranskan Brigonelisissa lokakuun loppupuolella ajettavaa huipentumaa.

Nambotinin, Meon ja Renetin ohella Ranskan Trophy-joukkueen laadun takaavat vauhdikkaat herrat Johnny Aubert, Rodrig Thain ja nipun kovimman kokemuksen omaava Sebastien Guillaume. Hän oli voittamassa Sixiä jo vuonna 2001 kotiyleisönsä edessä.

Sen jälkeen Ranska on ehtinyt viedä nimiinsä triplan, eli juhlia joukkumestaruutta samaan putkeen vuosina 2008-10 Kreikan Serresissa, Portugalin Figueira da Fozissa ja Meksikon Moreliassa.

– Käynnistämme Saksan Sixin voittajasuosikkeina. Meillä on paperilla vahvin joukkue, josta löytyy henkilökohtaisen MM-sarjan kovimpia kuljettajia. Se on meille ehdoton etu, muotoilee Nambotin.

Nambotin muistuttaa kuitenkin samaan hengenvetoon moottoripyöräurheilun ”olympialaisten” aina arvaamattoman kiehtovasta luonteesta: kuuden pitkän päivän kuluessa saattaa sattua ja tapahtua kaikenlaista. Odottamatontakin.

– ISDE on osoittanut aikaisemminkin, että suosikit eivät aina voita. Me emme esimerkiksi olleet suosikkeja Meksikossa, mutta päättäväisyys ja joukkuehenki auttoivat meidät siellä voittoon.

Konkari Guillaume lähtee virtaa täynnä Sixille, jonka kilpailukeskuksena toimii Sachsenringin rata.

– Jos minulta olisi kysytty asiasta pari kuukautta sitten, niin olisin luultavasti kertonut Saksan Sixin jäävän viimeiseksi osaltani. Rakastan kuitenkin tätä legendaarista kisaa siksi paljon, että ajatus kilpailemista ISDE:lla edelleen vuonna 2013 Sardiniassa vaikuttaa varsin kiehtovalta. Siis, jos minut sinne valitaan, heitti Nambotin.

Uusin numero