MXGP Latvia: Haavistolta viittä vaille loistava esitys

Toisen erän kaatuminen ja sitä seurannut keskeytys jäivät harmittamaan Haavistoa, mutta vauhti ja kunto ovat suomalaiskuljettajalla kohdallaan.

Silve Racing KTM-kuljettaja Jere Haavisto osoitti vahvaa tekemistä Latvian MXGP-osakilpailussa ajaen ensimmäisessä erässä sijalle 13. Haavisto aloitti toisenkin erän vahvasti, nousten jo sijalle 13., mutta kaatui rajusti hyppyrissä erän puolessa välissä ja joutui keskeyttämään. Kaikeksi onneksi hän selvisi tilanteesta kuitenkin säikähdyksellä eikä loukannut itseään. Viikonlopun yhteistuloksissa hän oli 20.

-Viikonloppu oli viittä vaille loistava, mutta jäi vähän vajaaksi, kun hyppyrin nokalla otti jalkatapit kiinni ja lensin aivan pää edellä maahan siitä. Olen kuitenkin tyytyväinen viikonlopun vauhtiin sekä kuntooni. Eilen karsintaerässä kädet puutuivat, mutta tänään ei ollut mitään ongelmaa kummassakaan erässä ja jaksoin hyvin ajaa. Ensi viikonloppuna jatketaan Saksassa, Haavisto kertoi.

Eliel Lehtinen pääsi aloittamaan EM-urakkansa tämän kauden osalta myös Kegumsissa. Nuorukainen tunsi viikonlopun alla itsensä vähän heikko voimaiseksi ja epäili jonkin flunssa piilevän kehossa. Viikonlopun kilpailuerissä nähtiin KTM-kuljettajalta vahvaa taistelua ja se siivitti tällä kertaa eräsijoihin 26. sekä 27.

-Perjantaina illalla alkoi tuntua hieman voimattomalta ja en tiedä olisiko vähän lämpöäkin noussut. Sain molemmissa erissä hieman tehtyä nousua, mutta voimattomuus näkyi ja tuntui myös ajamisessa. Toisessa erässä lopussa sitten katkesin ihan totaalisesti. Nyt suunnataan Jeren kanssa Saksaan seuraavaan EM-osakilpailuun ja toivotaan, että vireystila lähtee tästä parempaan kohti, Lehtinen kertoi.

Joona Kukkonen täydensi Silve Racing -miehistön Kegumsissa ja ajoi uransa ensimmäisen EM-osakilpailun. Kukkonen avasi viikonlopun hienosti ollen aika-ajossa sijalla 30. Ensimmäisessä erässä KTM-kuljettaja ylitti ruutulipun sijalla 33., mutta sai viiden sijan rangaistuksen, kun ei läpäissyt jälki äänenmittausta. Toisessa erässä sunnuntai aamuna Kukkonen oli vielä viimeisellä kierroksella sijalla 29., mutta kaatui muutama mutka ennen ruutulippua ja oli lopulta maalissa sijalla 33.

-Jännitys oli tosi kova koko viikonlopun, vaikka se helpottikin pikkuhiljaa sen edetessä. Täällä on haastavat radat ja todella kova taso, mutta tämä oli hyvää kokemusta minulle ja sain paljon hyvää oppia täältä, Kukkonen kertoi.

MM- ja EM-kausi jatkuu ensi viikonloppuna Saksan Teutschenthalissa, missä on mukana Silve Racing:ltä Jere Haavisto ja Eliel Lehtinen.

Uusin numero