MV Agusta panostaa premiumiin

– Yksi asia on aivan varmaa. Kaikki eivät osta MV Agustaa, emmekä me edes halua tehdä pyöriä kaikille, toteaa MV Agustan toimitusjohtaja Giovanni Castiglioni lakonisesti kaataen samalla vettä lasiinsa. Isänmaallisuus ja ylpeys kuuluu miehen puheesta, kun hän kertoo näkemyksestään MV Agustan moottoripyöristä.

– MV Agustalle raha ja maksimaaliset voitot eivät ole tärkeintä. Tietenkin tulosta pitää myös tehdä, mutta me olemme yksi tiimi, jota ajaa eteenpäin tavoite luoda maailman parhaita ja upeimpia moottoripyöriä. Pyöriä, jotka vievät italialaista moottoripyöräperinnettä eteenpäin, Castiglioni hehkuttaa silmät loistaen.

MV Agustalla tehtiin vuonna 2009 pitkän aikavälin suunnitelma, jota valmistaja on toteuttanut menestyksekkäästi. Tavoitteena on saada MV Agustalle globaalisti tunnustettu asema sekä designin että itse moottoripyörien osalta. Suunnitelmaan kuuluu tuotevalikoiman täydellistäminen ja myynnin kasvattaminen. Kun nämä ovat toivotulla tasolla, keskitytään brändin vahvistamiseen. Kaksi ensimmäistä tekijää ovat hyvällä mallilla.

– Vuosina 2010-2014 keskityimme 3-sylinterisen malliperheen kasvattamiseen ja sen olemme nyt Stradale 800:n esittelyn myötä saaneet luotua. Tästä lähtee seuraava askel, jonka tulokset ovat valmiina vuonna 2019. Tulemme kehittämään täysin uuden nelisylinterisen moottorin ja vuonna 2019 MV Agustan mallivalikoimaan kuuluu 26 mallia, Castiglioni kertoo. Mies toteaa uuden nelisylinterisen moottorin todistavan intohimosta, jolla Varesessa moottoripyöriin suhtaudutaan.

– Jos ihan rehellisiä ollaan, niin eihän uuden nelisylinterisen malliperheen kehittämisessä ole taloudellisesti mitään järkeä: siihen on budjetoitu 60 miljoonaa euroa. Mutta se on kuitenkin olennainen osa sitä, mihin MV Agusta kiteytyy. Emme halua tehdä, kuten muut. Haluamme tehdä mahdollisimman haluttavia pyöriä, erikoisia, korkealaatuisia ja suorituskykyisiä. Sellaisia, jotka herättävät tunteita, jollaisen löytää julisteena pikkupojan huoneen seinältä. Vuoden 2019 MV Agustan malliston 26 pyörästä yksikään ei ole edullinen aloittelijamalli – ne ovat kaikki premiumia. Sitä on MV Agusta, ja sitä meiltä odottavat myös asiakkaamme, Castiglioni kiteyttää.

MV Agustan vuoden 2014 myynti oli noin 9200 pyörää. Castiglioni kertoo vuoden 2016 tavoitteeksi 14000 pyörän myymistä. Prosentuaalisesti tavoite kuulostaa suurelta lyhyt aikaväli huomioonottaen,  mutta Castiglioni on luottavainen.

– Vuonna 2015 aloitamme myyntiverkostomme kasvattamisen ja olemassaolevan organisaation tehostamisen. Monilla olemassaolevilla markkinoilla – esimerkiksi Suomessa – on olemassa markkinapotentiaalia, jonka pyrimme ottamaan haltuun. Kun lisäksi avaamme pelin uusilla markkinoilla, on tavoite helposti saavutettavissa, Castiglioni lopettaa luottavaisena.  

Uusin numero