Mustonen EM-finaaliin jalka ”tulessa”

Edellisen kerran suomalaiskuljettaja on nähty EM-finaalissa vuonna 2008, jolloin Seinäjoen Rene Lehtinen ajoi historiallisesti pronssille.

Mulmshornissa kilpailussa oli ennakkoon enemmän kuin haastetta Mustoselle. Rata on todella pehmeä ja röykkyinen.

Lisäksi Mustonen joutui lähtemään kilpailuun vajaakuntoisena loukattuaan jalkansa viikko sitten Saksan Nordenissa ajetussa speedwaykilpailussa. Kun vastassa oli vielä tukku maailman kovimpia kuskeja, oli edessä kova työmaa yhdeksän jatkoon menijän joukkoon selviämiseksi.

Mustosen kilpailu lähti hyvin käyntiin, ensimmäisestä erästä tuli kolmas sija. Toisessa erässään mies ajoi ruutulipulle komeasti ykkösenä, joten tässä vaiheessa pullat oli hyvin uunissa.

Kolmannessa erässä tuli kuitenkin kylmää vettä niskaan, kun pyörä hyytyi jo ennen starttia teknisten ongelmien vuoksi. Viimeisestä alkuerästä Mustonen taisteli kolmannen sijan ja selvitti tiensä B-finaaliin 11 pisteellä.

B-finaalissa suomalaisen startti epäonnistui ja hän jäi hännille. Tällä kertaa onni oli pitkästä aikaa savon miehen mukana, sillä Britti Glen Phillips joutui keskeyttämään.

Maaliin Mustonen tuli viidentenä ja se riitti jatkoon. Sijoitus koheni vielä pykälällä, sillä Hollannin Randy Oldenzielin suoritus hylättiin ratarikon vuoksi.

Näin Mustosen loppusijoitus oli kahdeksas ja paikka kuun lopussa Ranskan St Macairessa ajettavassa EM-finaalissa ansaittu. Kilpailusta 9+1 selvisi finaaliin.

"Olo kuin voittajalla!"

– Olo on kuin voittajalla, kun jatkoon pääsin. Todella raskas päivä. Ajaminen ei ollut ihan parasta mahdollista ja pitihän tuon pyöränkin kertaalleen hajota, toteaa Mustonen.

– B-finaalissa ajoin varman päälle sen jälkeen kun näin Phillipsin keskeyttävän. Tiesin pääseväni jatkoon. Todella paljon piti töitä tehdä ajamisen kanssa. Lisäksi jalka on todella kipeä ja näissä raskaissa olosuhteissa se todella tuntui. Lopussa se oli kuin tulessa mutta hammasta purren ajettiin jatkoon, jatkaa urhea gladiaattori.

– Nyt on pakko pitää pientä taukoa ajamisesta ja parantaa jalka kuntoon, jotta ollaan EM-finaalissa iskussa, päättää Mustonen.

EM-finaali Ranskan St Macairessa ajetaan 28. päivänä kuluvaa kuuta.

Tulokset Mulmshorn:
  1. Enrico Janoschka Saksa 17+5
  2. Andrew Appleton Iso-Britannia 13+5+4
  3. Mathieu Tresarrieu Ranska 18+3
  4. Jörg Tebbe Saksa 17+2
  5. David Howe Iso-Britannia 15+R
  6. Josef Franc Tshekki 10+4+R
  7. Richard Speiser Saksa 13+3
  8. Aki-Pekka Mustonen Suomi 11+2 (3,5,M,3+2)
  9. Randy Oldenziel Hollanti 12+D
10. Glen Phillips Iso-Britannia 10+R
11. Richard Hall Iso-Britannia 9+5
12. Stephane Tresarrieu Ranska 8+4
13. Richard Wolff Tshekki 5+3
14. Markus Eibl Saksa 9+2
15. Jerome Lespinasse Ranska 4+R
16. Lars Zandvliet Hollanti 3+T
17. Joel Nyström Ruotsi 2
18. Christian Hülshorst Saksa 2
19. Enrico Sonnenberg Saksa 1
 

Uusin numero