MP 12 Moottoripyöränäyttely tuo supercrossin Helsinkiin

Tanskalainen Moto Event järjestää kansainvälisen supercrossin
osakilpailun Helsingin Messukeskuksessa 3.-4.2.2012. Sarjan toinen
osakilpailu ajetaan viikkoa myöhemmin Tanskan Herningissä. Suomen
osakilpailu ajetaan kahdessa osassa, perjantaina 3.2. ja lauantaina 4.2.
illalla MP-messujen jälkeen. Lipunmyynti kilpailuun alkaa joulukuun
alussa. Varsinaisen kisan lisäksi kilpailuareenalla nähdään monipuolista
ohjelmaa jokaisena messupäivänä messulipun hinnalla.

Joka motoristille jotain?

MP 11 Moottoripyöränäyttelyyn helmikuussa 2011 osallistui yli 140
näytteilleasettajaa. Myös MP 12:n näyttelytilan myynti on käynnistynyt
hyvin. Tapahtuma levittäytyy Messukeskuksen halleihin 1,2,3 ja 6 sekä
uuteen halliin 7.

– Yritämme ottaa huomioon mahdollisimman monipuolisesti erilaiset
motoristit ja heidän kiinnostuksenkohteensa, kertoo tapahtuman
myyntipäällikkö Heidi Sonkkila.

– Perinteisten Matkailukorttelin, Varikon ja Rakennettujen pyörien
alueen lisäksi uutta on suunnitteilla niin nuorille kuin iäkkäämmillekin
harrastajille. Nuoret ovat itse mukana suunnittelemassa entistä
suurempaa ja monipuolisempaa nuorisoaluetta. Historian havinaa tarjoilee
puolestaan Nostalgia-alue, jossa nähdään mm. Jarno Saarinen –
erikoisnäyttely, kun maailmanmestaruudesta tulee ensi vuonna kuluneeksi
40 vuotta, Sonkkila jatkaa.

MP 12 toteutetaan Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys ry:n
moottoripyöräjaoksen kutsunäyttelynä. Tapahtuman toteutuksesta vastaa
Suomen Messut.

Lisätiedot:

tiedottaja Sanna Salovuori, puh. 050 522 2188,
sanna.salovuori@finnexpo.fi

myyntipäällikkö Heidi Sonkkila, puh. 050 911 6069,
heidi.sonkkila@finnexpo.fi

MP 12 Moottoripyöränäyttely Helsingin Messukeskuksessa 2.-5.2.2012

Avoinna: to 2.2. klo 14-20, pe 3.2. klo 10-20, la 4.2. klo 9-18, su 5.2.
klo 10-17

Paikka: Helsingin Messukeskus, Messuaukio 1, 00520, Helsinki

Sisäänpääsy: Aikuiset 15 €, lapset (7-15 v.), opiskelijat, varusmiehet
ja eläkeläiset 10 €. Perhelippu (2 aikuista ja perheen alle 16 v.
lapset) 35 €. Ryhmälippu (väh.10 hlöä) 10 €/hlö. Pääsyliput tapahtuman
aukioloaikoina Messukeskuksen ovelta tai ennakkoon Lippupalvelusta.

Järjestäjä: Suomen Messut toimeksiantajanaan Teknisen Kaupan ja
Palveluiden yhdistys ry:n moottoripyöräjaos.

Uusin numero