Motonet SM-Motocross Goes Californian -kilpailun voittaja selvillä – viikon mittainen unelmareissu motocrossin synnyinseuduille Amerikkaan on arvottu

SM-Motocross sarjan järjestämän valokuvakilpailun, Motonet SM-Motocross Goes Californian voitti tänä vuonna Lotta Pesonen.

Pesonen matkaa tulevan helmi-, maaliskuun taitteessa motocross-lomalle Kalifornian aurinkoon. Useana vuonna aiemminkin järjestetyssä kilpailussa palkintona on viikon mittainen unelmareissu motocrossin synnyinseuduille Amerikkaan. Nuori nainen on tulevasta matkasta innoissaan ja odottaa sitä jo malttamattomana.

”Ihan uskomatonta, että minä pääsen reissuun, en oikein voi uskoa tätä edes todeksi vielä. Olen harrastanut motocrossia kasikympillä, mutta suunnitelmanani on aloittaa ensi vuonna ajamaan 125-pyörällä. Olemme isän kanssa puhuneet, että tarvitsen lisää valmennusta isompaan pyörään siirtymisessä, niin mikäpä voisi olla hienompaa, kun päästä Jussi Vehviläisen oppeihin ja vieläpä maailman hienoimmilla radoilla Kaliforniassa”, hehkuttaa tuore voittaja malttamattomana.

Aiempien vuosien tapaan tulevasta matkasta kuvataan minidokumentti, joka julkaistaan SM-motocross sarjan YouTube-kanavalla myöhemmin keväällä 2019.
 

Uusin numero