Motomarket Racingin PreMoto3-kuskit lupaavassa vauhdissa Espanjassa

PreMoto3-luokassa oli mukana kolme tiimin juniori-kuljettajaa, Lenni Klemetti, Niko Lehtiranta ja Rasmus Rosnell. Viikonlopun vaihtelevat sääolosuhteet tekivät viikonlopusta haastavan. Siitä huolimatta tiimi on kauden avauskisaan tyytyväinen. Uusi isompi tiimi ja uudet henkilöt ovat nyt tuttuja keskenään ja asiat sujuivatkin jo hyvässä yhteistyössä. Tiimi pääsi monessa asiassa paljon eteenpäin ja nyt on helpompi lähteä seuraavaan osakilpailuviikonloppuun, joka ajetaan 26.-27. toukokuuta Barcelonan radalla Espanjassa.

Lehtirannalle sijat 11 ja 10

– Pääsin heti hyvään vauhtiin uuden pyörän kanssa ja saatiin säädettyä pyörän jousitusta minulle sopivaksi, toteaa Niko Lehtiranta.

– Harmittaa, kun heti aika-ajon alussa pyörästä hajosi moottori, enkä ehtinyt ajamaan yhtään nopeaa kierrosta ja sain lähtöruudun vasta viimeisestä rivistä. Ensimmäisessä kilpailussa sain ajettua hyvin muita kiinni ja olin jo noussut sijalle yhdeksän, kun pyörään tuli teknisiä murheita, osa vaihteista lakkasi toimimasta. Maaliin pääsin kuitenkin sijalla yksitoista.

Toisessa kilpailussa nuorukainen oli lähellä kaatua heti ensimmäisissä kurveissa, kun ilmassa lentänyt tiimikaverin pyörä meinasi osua häneen.

– Sain kuitenkin väistettyä ja pääsin aloittamaan takaa-ajon. Sai tehdä paljon töitä, mutta ehdin kisan aikana nousemaan kuitenkin sijalle kymmenen. Viikonlopusta jäi hyvä fiilis ja haluan kiittää koko tiimiä ja mekaanikkoja loistavasta työstä.

Ensimmäisessä kilpailussa yhdeksänneksi ajanut Klemetti keskeytti toisen kilpailun 

– Viikonloppuna ajoni sujui hyvin ja nautin ensimmäisestä kilpailustani tässä sarjassa. Harjoituksissa pyörään onnistuttiin löytämään hyvät säädöt, jonka jälkeen se oli helppo ajaa. Aika-ajossa oli pieniä teknisiä murheita ja kierrosajat huononivat harjoituksiin verrattuna, Klemetti kertaa.

Ensimmäisessä kilpailussa Klemetin tavoitteena oli ajaa kymmenen parhaan joukkoon, mikä onnistuikin, kun nuorukainen ylitti maaliviivan sijalla yhdeksän.

– Toisessa kilpailussa heti ensimmäisessä mutkassa pyörääni törmättiin takaa, jonka seurauksena oli komea ilmalento ja kaatuminen. Onneksi en kuitenkaan loukannut itseäni. Pyöräni meni aika huonoon kuntoon ja nyt keskitymme siihen, että saamme sen ajokuntoon seuraavaan kilpailuun Barcelonaan. Viikonloppu oli opettavainen ja haluan kiittää tiimiä hyvästä työstä.

Rosnellilla vaikea viikonloppu

Rosnell kärsi koko viikonlopun ongelmista ja joutui tyytymään kilpailussa sijoihin 18 ja 16.

– Ei se ihan putkeen mennyt. Ihan viimistä vauhtia ei löytynyt ja vähän oli tekniikkamurheitakin pitkin viikonloppua. Mutta kokonaisuutena viikonloppu oli ihan ok ja hyvällä mielellä jatketaan kautta eteenpäin. Nyt treenataan kovaa koti-Suomessa ja toukokuun lopulla jatketaan Barcelonassa.”

Teksti: Motomarket Racing Tiedotus

Uusin numero