MotoGP: viekö mestaruuden El Diablo vai Pecco?

El Diablo Quartararo (selin) vai Pecco Bagnaia?

Voitetaanko tämän vuoden MotoGP-luokan maailmanmestaruus tasaisuudella vai osakilpailuvoittojen määrällä?

Hallitseva maailmanmestari, Yamahan ykkösnyrkki Fabio ”El Diablo” Quartararo johti MotoGP-luokan MM-sarjaa jo 91 pisteen erolla Sachsenringin radalla ajetun Saksan GP:n jälkeen. Näytti siltä, että ranskalaiskuljettaja on ajamassa vääjäämättä toiseen peräkkäiseen maailmanmestaruuteensa. Pahimmaksi kilpailijaksi ennen kauden alkua povattu Ducatin Francesco ”Pecco” Bagnaia oli rämpinyt pahasti, ja samassa vaiheessa kautta hänellä oli viimeisistä neljästä osakilpailusta plakkarissaan kolme keskeytystä. Quartararo sen sijaan oli ajanut kaikissa kuudessa viimeisessä osakilpailussa neljän parhaan joukkoon ja mukana oli kolme ykköstilaa. Mutta mitä ihmettä on tapahtunut sen jälkeen?

Saksan jälkeen on ajettu neljä MM-osakilpailua, ja Pecco Bagnaia on voittanut ne kaikki. Jos katsotaan pidemmän ajanjakson suorituksia, niin Bagnaia on voittanut viimeisen vuoden aikana ajetusta 20 MM-osakilpailusta (14 tänä vuonna, 6 viime vuoden puolella) joka toisen eli 10 kappaletta. Quartararo on samassa ajassa kyennyt ykköspallille oikeuttavaan suoritukseen vain kolmesti. Silti Quartararo johtaa tämän vuoden MM-sarjaa 30 pisteen erolla ennen Bagnaiaa. Ranskalainen on kerännyt pisteitä tasaisemmin, kun taas italialaisen valttina on lukuisat voitot. Viimeisen 20 MM-osakilpailun saldona Bagnaialla on viisi nollatulosta, kun taas Quartararo on jäänyt pisteittä vain kahdesti.

Tämän kauden maailmanmestari selviää seuraavan kahdeksan viikon aikana, ja siihen sisältyy peräti kuusi MM-osakilpailua. Jos verrataan viime kauteen, niin silloin Bagnaia keräsi viimeisessä kuudessa MM-osakilpailussa 44 pistettä enemmän kuin Quartararo, joskaan kaikkia loppukauden kisoja ei silloin ajettu samoilla radoilla. Quartararon puolesta taas puhuu hänen hyvät aiemmat menestyksensä mm. loppukauden ratoihin kuuluvilla Phillip Islandilla. Bagnaia taas kykeni viime vuonna voittoihin sekä Aragonissa että Valenciassa, jotka nekin kuuluvat vielä tämän kauden ohjelmistoon.

Tämän kauden mestaruus ratkaistaankin käytännössä sillä, kumpi tyyli on kokonaispisteiden kannalta parempi, tavoitella voittoja suuremmalla riskillä vai varmistella kustakin kilpailusta niin korkeat pisteet kuin se pienemmällä riskillä on mahdollista. Ja mitä tekee tämän kauden yllättäjä, MM-pisteissä kolmantena oleva Aprilian Aleix Espargaro? Tuleeko hänestä vielä musta hevonen tämän kauden mestaruustaistoon?

Uusin numero