MotoGP-tohtori: Salomilla sydänpysähdys onnettomuuspaikalla

Tohtori Charte vahvistaa, että Salomilla oli todettu välittömästi sydänpysähdys lääkintähenkilökunnan saavuttua Montmelon radan kaarteessa 12 sijainneelle onnettomuuspaikalle.

Salomia oli pyritty elvyttämään onnettomuuspaikalla 18 minuuttia, ennen kuin hänet siirrettiin ambulanssilla sairaalaan.

Ambulanssimatka kesti 40 minuuttia. Salomia kuljettanut ambulanssi saapui General de Catalunya-sairaalaan klo 16.10, jossa suoritettiin välitön leikkaus. Salom julistettiin kuolleeksi klo 16.55.

Pyörässä tekninen vika?

Traagiseen onnettomuuteen johtaneesta syystä ei sen sijaan ole annettu vielä virallista lausuntoa. Tutkinta on edelleen käynnissä.

Salom törmäsi kovalla voimalla reunavalliin, joka sijaitsee aivan Valentino Rossin Fan Clubin katsomo-osan silmien alla.

Rossi oli saanut Salomin kaatumisesta silminnäkijälausuntoja ja niiden perusteella hän olettaa, että onnettomuus johtui pyörään iskeneestä teknisestä viasta.

– Luis kaatui erikoisessa paikassa ja epäilen teknistä vikaa hänen pyörässään. Tämän lisäksi minulle on kerrottu, niin Luis yritti hypätä pyöränsä päältä onnistumatta siinä.

Katalonian GP-viikonvaihde jatkuu Montmelossa F1-rataprofiililla, eli lauantain harjoituksista lähtien kaarre 12 korvataan shikaanilla. Kyseisen kaarteen suoja-alueella ei ole tyypillistä sora-aluetta, joka hidastaa kaatumista.