MotoGP-luokassa kaatumisia nähtiin 206, Moto2:ssa 408 ja Moto3:ssa 367 kappaletta.
GP-sarjan kaatokuninkaan kyseenalaista kunniaa kantaa Mika Kallion kilpakumppaneihin Moto2-luokassa lukeutuva Alex Lowes, joka kävi 25 kertaa nutullaan. MM-hopeamitalisti Kallio ajoi tasaisen kauden ja hänen kaatumisensa voitiin laskea lähes yhden käden sormin.
Koko sarjassa toiseksi eniten kaatumisia koki Moto3-luokassa tulokaskuljettajana kilpaillut Karel Hanika: 24. Moto2-luokan Axel Pons kaatui 22 kertaa, kuten myös motokolmosissa kisaava Niccolo Antonelli.
Niklas Ajo on sarjan pienimmän luokan kaatotilastossa kymmenentenä. Ajolla kaatoja oli 13 kappaletta, eli yksi vähemmän kuin Moto3-luokan maailmanmestariksi ajaneella Alex Marquezilla.
Marquezin veljeksistä vanhempi, MotoGP-luokan mestari Marc kaatui 11 kertaa. Se oli neljä kertaa vähemmin kuin kuninkuusluokan debyyttikaudella, joka sekin päättyi hänen osaltaan MM-kultaan.
Kuninkuusluokan kaatokunkuksi päättyneellä kaudella ”kruunataan” Bradley Smith 16 lipsahduksen jäljiltä.
GP-kohtaisesti eniten kaatumisia tapahtui Marco Simoncellin nimeä kantavalla Misanon radalla: 109. Japanin ja Australian osakilpailuissa Motegissa sekä Phillip Islandilla koettiin molemmissa 71 kaatoa.
* Kauden 2014 Top 10-kaatolista:
1. Sam Lowes (Moto2) 25
2. Karel Hanika (Moto3) 24
3. Axel Pons (Moto2) 22
4. Niccolo Antonelli (Moto3) 22
5. Sandro Cortese (Moto2) 20
6. Ricky Cardus (Moto2) 19
7. Mattia Pasini (Moto2) 18
8. Bradley Smith (MotoGP) 16
9. Azlan Shah (Moto2) 15
10. Thitipong Warokorn (Moto2) 15