MotoGP -sarja Texasiin

Dorna ja Austinin radan omistajataho Full Throttle Productions ovat solmineet peräti kymmenen vuoden mittaisen diilin, jossa ex-maailmanmestari Kevin Schwantzilla on ollut näppinsä vahvasti mukana.
Startti Austinin radalla tapahtuu vuonna 2013, jolloin Teksasissa tykittävät kaikkien kolmen, eli MotoGP-, Moto2- ja ensi kaudella 125-kuutioiset korvaava Moto3-luokka.

Austinin mukaantulo tietää sitä, että Pohjois-Amerikassa ajetaan kaudesta 2013 lähtien mahdollisesti kolme kisaa, joista vanhoja tuttuja ovat kuninkuusluokalle tutusti pyhitetty Laguna Seca ja Indianapolis. Tosin Indyn nykyinen sopimus kaipaa tässä tapauksessa jatkoa.
Uusista radoista ovat vahvasti tapetilla olleet erityisesti myös Abu Dhabi ja New Delhi. Abu Dhabi saattaa toteutua jo ensi vuonna.

Mutta mikä nykyisistä radoista tekee tilaa uutukaisille? Nähtävästi Portugalin Estoril saa väistyä, sillä Iberian kulmilla kisoja on jo riittämiin, kun Espanjan maaperällä kurvaillaan neljä GP:tä.
Suuret kysymysmerkit varjostavat myös kahta perinteistä kisanäyttämöä, eli talousvaikeuksissa olevaa Tshekin Brnoa ja itäisen Saksan Sachsenringia.

Tämän kauden osalta avoinna on edelleen Japanin GP:n kohtalo. On erittäin todennäköistä, että jo kertaalleen lokakuun alkuun siirretty Motegin kisa peruuntuu kokonaan. Katseeet on käännetty korvaavan radan muodossa sarjassa aiemminkin mukana olleeseen Istanbuliin.
Honda ehtisi saada omistamansa Motegin radan luonnonkatastrofin jäljiltä kisakuntoon, mutta päällimmäinen syy Japanin GP:n peruuntumiselle tuleekin tässä: se olisi moraalisesti tavallaan arveluttavaa ottaen huomioon nykyisen ja edelleen kaaosmaisen kokonaiskuvan Japanissa.