MotoGP-sarja päätökseen: Marquez MotoGP-luokan mestariksi, Ajo Motorsportin kuljettaja ajoi jälleen voittoon

Miguel Oliveira
(Ajo Motorsport)

MotoGP-luokka päättyi Espanjan Valenciassa Marc Marquezin mestaruusjuhlaan. Ajo Motorsport Miguel Oliveira päätti kautensa voitolla. Suomalaiskuljettajien Mika Kallion ja Patrik Pulkkisen kisat menivät alavireisesti.

MotoGP-luokan mestaruustaistossa oli dramatiikkaa, sillä kisan loppupuolella Marquez ajautui hiekalle ohitustilanteen jälkeen tippuen viidenneksi. MM-taistelussa mukana ollut Andrea Dovizioso vuorostaan ajoi kohta mutkan pitkäksi ajautuen hiekalle ja Andrean oli keskeytettävä.

MotoGP-luokan niukkaan voittoon ajoi Dani Pedrosa Hondallaan. Kisan toinen oli Johann Zarco (Yamaha) ja kolmanneksi nousi maailmanmestaruuden varmistanut Marc Marquez.

Marc Marquez
(Repsol Media)

KTM:n testikuljettaja Mika Kallio painiskeli koko MotoGP-sarjan finaaliviikonlopun ajan pyörän ongelmien kanssa. Itävaltalaistiimi on kehittänyt kisakalustoaan huimaa vauhtia ja suomalaisen kohtalona oli kisata tänä viikonloppuna Espanjan Valencian radalla ajetussa kauden finaalissa uudella pyöräversiolla, jonka säätöjen kanssa jouduttiin ottamaan isojakin riskejä. Lopulta Kallion matka päättyi jo kilpailun alkumetreillä.

– Se oli vähän erikoinen kaatuminen, ei voinut itse tehdä mitään. Rengas ei varoittanut, vaan löi yhtäkkiä lukkoon, Kallio ihmettelee repaleinen ajopuku päällään.

Vastaavia kaatoja nähtiin viikonlopun aikana muillakin samalla rengasseoksella ajaneilla kuskeilla. Myös KTM:n tehdaskuljettajan espanjalaisen Pol Espargaron matka päättyi samanlaiseen kaatumiseen.

– Tiedettiin tuon rengasseoksen riskit, mutta kyllä tietysti täytyi yrittää puristaa, että saisi sijoituksia nostettua. Täytyy vielä analysoida, mitä siinä lopulta tapahtui, mutta lopputulostahan se ei muuta. Harmi, että kävi noin alussa, kun olisi ollut hyvä nähdä, miten homma toimii kisan edetessä.

Mika Kallio
(Philip Platzer / KTM Media Library)

Oliveiralle MM-pronssia

Ajo Motorsportin Miguel Oliveira ajoi selvään voittoon Moto2-luokassa. Suomalaistallin riemua lisäsi  tiimikaveri Brad Binder, joka sijoittui kolmanneksi. Kisan toinen oli tuore maailmanmestari Franco Morbidelli Italiasta. Oliveira on loppupisteissä kolmas ja Binder kahdeksas.

Valenciassa Moto3-luokkaa hallitsivat espanjalaiskuljettajat. Voittoon ajoi Jorge Martin. Toisen sijan selvitti niukasti edukseen Joan Mir ennen Marcos Ramirezia. Patrik Pulkkinen ajoi maaliin sijalla 29 jääden voittajalle kierroksen. Ajo Motorsportin Bo Bendsneyder oli sijalla 12 ja Niccolo Antonelli  löytyy tulosluettelon 14. sijalta. Luokan maailmanmestari on 20-vuotias Joan Mir.

Patrik Pulkkinen (Kuva: Peugeot Saxoprint)

Uusin numero