MotoGP-luokka saa uuden voittajan Aragonin radalla – Kallion katseet podiumilla Moto2:ssa

Vuonna 2009 valmistuneella Aragonin radalla on ajettu kuninkuusluokan MM-pisteistä kahteen otteeseen. Ne molemmat kerrat ovat olleet kotimaassaan Australiassa edelleen nilkkaleikkauksen jäljiltä toipilaana olevan Casey Stonerin heiniä.

Stoner tykitti Aragonissa Ducatilla paalupaikalta voittoon kaudella 2010 uusien saman tempun tulevana maailmanmestarina vuotta myöhemmin Hondan puikoissa.

Stoner poistuu sarjasta tämän kauden jälkeen takavasemmalle ilman kolmatta kuninkuusluokan titteliä. Se on ennen viittä viimeistä osakilpailua vahvimmin tyrkyllä espanjalaiselle Yamaha-kuljettajalle Jorge Lorenzolle, joka on puolestaan mestari vuosimallia 2010.

Lorenzo vs. Pedrosa

Lorenzo johtaa Aragoniin ja kotiyleisön eteen tultaessa sarjaa tukevasti 38 pisteellä maanmieheensä ja Stonerin tallikaveriin Dani Pedrosaan nähden.

Aragonissa kahdesti kakkoseksi kurottanut ja samalla baanalla syyskuun alkupuolella onnistuneet testit viimeistellyt Pedrosa koki edellisessä osakilpailussa Misanon radalla San Marinossa totaalisen katastrofin jäämällä pisteittä.

Pedrosa toki tähdentää, että motivaatiossa löytyy taatusti edelleen. Tosin takaiskuihinkaan ei ole enää varaa.

– Jatkan Aragonissa samalla päättäväisyydellä ja motivaatiolla kuin tähänkin asti. En voi tehdä tässä tilanteessa muuta kuin ajaa niin hyvin kuin pystyn. Tämä tietenkin pätee kaikkiin viiteen viimeiseen osakilpailuun, pyörittelee Pedrosa tuttuun tyyliinsä.

Misanon kunniakujalta voittajana faniensa silmien eteen saapuneelle Lorenzolle kelpaa Aragonista vain ykkössija, kuten Pedrosallekin. Lorenzolle on tarjoutunut tämän kauden aikana jo aiemminkin orastavia tilaisuuksia irtiottoon pisteissä, mutta tähän mennessä hän on hukannut ne.

Lorenzo ajoi viime vuonna Aragonissa kolmanneksi ja kaudella 2010 neljänneksi.

– Tämä ei ole ollut minulle niitä vahvimpia ratoja, mutta nyt sekin seikka on tarkoitus korjata, huikkasi jälleen voimiensa tunnossa tuikkiva MM-kärki.

– Jäljellä on siis vielä viisi kisaa, joissa on jaossa 125 pistettä. Kyllä, tilanne on paljon parempi kuin ennen Misanoa, jonne saavuin 13 pistettä Dania edellä. Painetta on kuitenkin siltä suunnalta tulossa vielä varmuudella paljon, joten minun on pystyttävä pitämään keskittyminen korkealla tasolla jokaisessa sessiossa. En halua niinkään ajatella pisteitä. Haluan ajaa kovaa, Lorenzo latasi Aragonin GP:n pressitilaisuudessa.

Pedrosa löi samalla vielä vähän lisää löylyä kiukaalle.

– Menneet ovat menneitä. Et pysty etenemään, jos jäät ajattelemaan aiempaa.

– Keskityn täysillä jokaiseen sessioon ja jokaiseen kierrokseen. Minä puolestani haluan nauttia ajamisesta ajattelematta niinkään pisteitä, Pedrosa jatkoi Lorenzon linjoilla.

Rossi on Aragonin
kääntämätön kortti

Valentino Rossi ajoi pikapuoliin päättyvän Ducati-uransa tähän mennessä parhaan sijoituksen leikkaamalla maalilinjan kakkosena Misanossa.

– Tuleva viikonvaihde merkitsee meille suurta testiä nähdäksemme todellisen tasomme tällä hetkellä.

– Pidän Aragonin radasta, mutta en ole saanut siellä vielä parasta vauhtia esiin. Minun pitää muuttaa Aragoniin hieman ajolinjoja ja myös -tyyliä, tuumi Rossi.

Kallio: “Luvassa on todella
mielenkiintoinen loppukausi”

Moto2-luokan MM-pisteissä kuudentena oleva Mika Kallio lähtee hakemaan Aragonista podiumsijoitusta Misanon neljäs sija allaan. Kalex-pyörän uusi runko istui Kallion käteen mainiosti San Marinon maaperällä.

– Fiilis pyörään ja tulokset ovat parantuneet kisa kisalta. Toivotaan, että sama suuntaus jatkuu Aragonissa.

Kallion tiimikaverin Scott Reddingin oikeaa rannetta korjailtiin leikkauksessa Misanon jäljiltä. Redding ei ole Aragonissa välttämättä aivan 100-prosenttisessa iskussa.

– Olen sarjassa vain viisi pistettä Scott’ia jäljessä. Viidestä viimeisestä osakilpailusta on luvassa tältäkin osin varsin mielenkiintoisia. Tallikaveri on aina se ensimmäinen kuljettaja, jonka sinun on pyrittävä kukistamaan. Scott yrittää tietenkin samaa, joten luvassa on hyvä taistelu. Emme tietenkään voi unohtaa sitä, että radalla on myös 31 muuta kuljettajaa, jotka meidän tulisi voittaa, muistuttaa Kallio.

Kallio on Moto2-luokan ainoa kuljettaja, joka on ajanut pisteille kauden kaikissa osakilpailuissa.

– Mikan varmuus on ollut vaikuttavaa. Lisäksi hän on mahtunut aina myös kympin sakkiin yhtä poikeusta lukuunottamatta, kehuu tiimipäälikkö Michael Bartholemy suomalaiskuljettajaa.

Aragonin GP:n aikataulu 28.-30. syyskuuta:
Perjantai 28.9.

Klo 10.15-10.55, Moto3-luokan 1. vapaa harjoitus
Klo 11.10-11.55, MotoGP-luokan 1. vapaa harjoitus
Klo 12.10-12.55, Moto2-luokan 1. vapaa harjoitus
Klo 14.15-14.55, Moto3-luokan 2. vapaa harjoitus
Klo 15.10-15.55, MotoGP-luokan 2. vapaa harjoitus
Klo 16.10-16.55, Moto2-luokan 2. vapaa harjoitus

Lauantai 29.9.
Klo 10.15-10.55, Moto3-luokan 3. vapaa harjoitus
Klo 11.10-11.55, MotoGP-luokan 3. vapaa harjoitus
Klo 12.10-12.55, Moto2-luokan 3. vapaa harjoitus
Klo 14.00-14.40, Moto3-luokan aika-ajo
Klo 14.55-15.55, MotoGP-luokan aika-ajo
Klo 16.10-16.55, Moto2-luokan aika-ajo

Sunnuntai 30.9.
Klo 09.40-10.00, Moto3-luokan warm up
Klo 10.10-10.30, Moto2-luokan warm up
Klo 10.40-11.00, MotoGP-luokan warm up
Klo 12.00, Moto3-luokan kauden 13/17 MM-osakilpailu
Klo 13.20, Moto2-luokan kauden 13/17 MM-osakilpailu
Klo 15.00, MotoGP-luokan kauden 14/18 MM-osakilpailu

Uusin numero