MotoGP-luokka kutsuu Ajoa ja Zarcoa vuoden kuluttua

Tallipäällikkö Aki Ajo vahvisti taannoin Bikelle, että kyselyjä MotoGP-luokan suunnalta on tullut ja ratamoottoripyöräilyn kruununjalokivi kiinnostaa häntä.

Aika seuraavalle suurelle stepille ei ollut kuitenkaan vielä kypsä kauden 2016 osalta. Sama pätee Zarcoon hänelle tarjotuista houkutuksista huolimatta. Molemmissa leireissä odotellaan maltilla vuotta 2017.

Ranskalaiskuljettaja Zarco ja hänen managerinsa Laurent Fellon tekivät jo hyvissä ajoin päätöksen siitä, että he jatkavat ensi vuonna Moto2-luokassa Ajo Motorsportin kanssa.

KTM lähtee MotoGP-luokkaan tehdastallina, jonka toiminnasta tulee kuitenkin vastaamaan joku jo nykyisistä tiimeistä. Malli on sama kuin Aprilialla, joka palasi tänä vuonna kuninkuusluokkaan Hondan kanssa pitkäaikaisen yhteistyönsä päättäneen italialaisen Fausto Gresinin johtaman tiimin siipien suojissa.

KTM:n kilpailutoimenjohtaja Pit Beirer on vahvistanut, että Aki Ajo ja Ajo Motorsport ovat heidän osaltaan varteenotettavia kandidaatteja vastaavaan kuvioon.

Tallipäällikkönä nyt jo neljä maailmanmestaruutta saavuttanut Ajo on tehnyt pitkään tiivistä ja menestyksekästä yhteistyötä KTM:n ja Red Bullin kanssa Moto3-luokan tehdastiimin muodossa.

Luottamus on kova puolin ja toisin, mikä painaa paljon vaakakupissa MotoGP-kautta 2017 silmällä pitäen.

Zarcolle on luvassa jo ensi kaudella testitöitä MotoGP-luokan pyörän kanssa. Pyörän merkin osalta suut on pidetty supussa, mutta selviö on, että kyse on KTM:stä, jonka virallisena testaajana toimii MotoGP-luokan takavuosien saksalaiskuljettaja Alex Hofmann.

KTM:n odotettua uutukaista ei nähdä näillä näkymin vielä kauden päättävän Valencian osakilpailun jälkeisissä yhteistesteissä. KTM keskittyy pyöränsä kanssa privaattitesteihin, kunhan se radalle asti saadaan.

Zarcon ohella KTM:n MotoGP-tiimiin on varikkopuheissa yhdistetty toki tukku muitakin kuljettajia, kuten Hondan tehdastiimissä ensi vuonna viimeisen kautensa ajava espanjalainen Dani Pedrosa.

Pedrosa tosin viittasi pari viikkoa sitten kintaalla KTM-huhuille.

Uusin numero