MotoGP-luokassa vuonna 2009 debyyttinsä Mika Kallion silloisena Pramac Ducati-tiimikaverina tehnyt Espargaro saapui myöhään tiistaina Leville.
– Pitkän matkustuspäivän jälkeen Lapissa ja matkalla Leville. Todella kaunista mutta niin kylmää, Espargaro twiittasi Kittilän kulmilta.
Suomalainen energiajuoma on
näkyvästi esillä MotoGP-sarjassa
Espargaro osallistuu Levillä ”Moto Family Get2Gether”-tapahtumaan, jonka takaa löytyy suomalainen energiajuoma Battery Energy Drink.
Espargaro saa Levillä seuraukseen muiden muassa Kallion ja Niklas Ajon.
Kallio solmi Batteryn kanssa marraskuussa yhteistyösopimuksen ja suomalainen energiajuoma on jatkossa näkyvästi myös Ajon vauhdissa mukana.
Ajo kilpailee ensi kaudella KTM:n tehdaspyörällä Moto3-luokassa ja Boe41 RBA-tiimissä, jonka Espargaro omistaa. Espargaron mukana Lappiin saapuivat myös Ajon uudet tiimikaverit, espanjalaiset Gabriel Rodrigo ja Ana Carrasco.
Paluun kuninkuusluokkaan tekevän Suzukin riveihin siirtynyt Espargaro ajoi viime kaudella MM-pisteissä seitsemänneksi Forward Yamaha-tiimin väreissä.
Hän ylsi kertaalleen podiumille, eli kakkoseksi kotiyleisönsä edessä Aragonissa. MotoGP-luokan ensimmäinen paalupaikka irtosi puolestaan Hollannin TT:n merkeissä Assenissa.
Lapista Andorraan
Espargarolla pitää näinä päivinä kiirettä lumella ja jäällä.
Ensi lauantaina Andorrassa vuoroaan odottaa nelipyöräisellä kalustolla ajettava jääratakisassa, jossa hän saa seurakseen niin ikään MotoGP-luokassa kilpailevan Pol-veljensä ja Moto2:n hallitsevan maailmanmestarin Esteve Rabatin.
Espargaron veljekset ovat kirjoilla kevyen verotuksen Andorrassa, jonne myös MotoGP-luokan tuplamestari Marc Marquez jatkossa kotiutuu.