Ducatin Francesco Bagnaia ajoi Red Bull Ringillä kolmannen peräkkäisen MM-osakilpailuvoittonsa MotoGP-luokassa. Aikaisemmin vain viisi kuljettajaa on tehnyt samalla tavalla hattutempun.
Saksan GP:n kaatumisensa jälkeen Francesco ”Pecco” Bagnaia oli jo 91 pistettä jäljessä MM-sarjaa johtavasta Fabio Quartararosta ja se tiesi pisteissä vasta kuudetta sijaa italialaiselle. Kolme peräkkäistä voittoa on pienentänyt piste-eron MM-kärki Quartararoon 44 pisteeseen ja sijoituskin on noussut jo kolmanneksi heti Aleix Espargaron kantaan.
Kolme peräkkäistä voittoa MotoGP-luokassa on historian valossa ollut todella tiukassa, sillä Bagnaia on vasta kuudes kuljettaja joka siihen pystyy. Aikaisemmat samaan suoritukseen yltäneet kuljettajat ovat Valentino Rossi, Casey Stoner, Dani Pedrosa, Jorge Lorenzo ja Marc Marquez.
MotoGP-sarjan seuraava kilpailu ajetaan Misanossa. Siellä Bagnaia on menestynyt hyvin ja saavuttanut aikaisemminkin voittoja, joten nyt hänellä on hyvät edellytykset kotiyleisön edessä kasvattaa peräkkäisten voittojen määrä neljään.