MotoE-testit päätökseen – sade vesitti viimeisen päivän: “Äänettömyys ei haittaa, vain kilpaileminen ratkaisee”

Sunnuntain tuloksista ei voi suuria johtopäätöksiä vetää. Nopeimman ajan ajoi Mike de Meglio, mutta se oli parisen sekuntia hitaampi kuin Bradley Smithin testien lauantaina ajettu nopein aika. Aki Ajon timissä ajava Niki Tuuli oli päätöspäivänä vasta 14:s, avauspäivänä hän oli nopein ja yhteisajoissa kakkonen.

Monet kuljettajat juttelivat varikolla hyvin avoimesti kokemuksistaan kokonaan uuden luokan historian ensimmäisistä testeistä.

Bradley Smith on yksi MotoE:n ehdottomia profiilikuljettajia, hän ajoi vielä menneellä kaudella MotoGP:tä KTM:n väreissä. 

”Olen positiivisesti yllättynyt. Tämän pyörän kanssa on tehty erinomaista työtä, se tuntuu täysin oikealta kilpapyörältä. Joitakin asioita pitää ottaa toki uudella tavalla huomioon, kuten pyörän paino. Michelin on myös tehnyt hyvän ja turvallisen renkaan. Olin itse ehkä eniten huolissani juuri renkaista ja niiden toiminnasta”, Smith sanoi.

Iso ero MotoGP:hen ja muihin luokkiin on siinä, että sähköpyöristä ei lähde minkäänlaista ääntä.

”Metelin puute ei haittaa ainakaan minua lainkaan, vain kilpaileminen ratkaisee. Kilpailuista syntyy se spektaakkeli ja jokainen kuljettaja haluaa tiukkaa ja tasaista kilvan ajoa. Jo testien avauspäivänä huomasin, että kilpailu tässä luokassa tulee olemaan erittäin tasaista”, Smith sanoo.

”Tietysti äänen puute on sikäli melko omituinen tunne, ettet välttämättä tiedä, missä toiset kuljettajat menevät. Mutta olen varma, että ajan kanssa sitä oppii aistimaan, missä muut menevät. Olen todella innoissani, kun saan olla mukana MotoE:ssä. Olen ihan varma siitä, että jokainen tässä sarjassa tulee vielä olemaan iloinen siitä, on lähtenyt tähän mukaan.”

Gresinin Matteo Ferrari piti myös Michelinin renkaista, mutta oli muuten hiukan kriittisempi.

”Tämä pyörä vaatii kyllä melkoisesti totuttelua. Pyörä on painava, joten jarrutuksissa on oltava tarkkana. Lisäksi pyörällä on ajettava sladissa aika tavalla. Renkaista pidin tosi paljon niin kuivalla kuin sateellakin. Ja ei pyörässäkään varsinaisesti mitään vikaa ollut”, viidenneksi nopeimman ajan ajanut Ferrari kertoi.

Randy De Puniet ajoi MotoGP:ssä kausilla 2006-2014. 37-vuotiaalla ranskalaisella on paljon kokemusta eri luokista. Hän oli testien kahdeksanneksi nopein.

”Ensimmäinen MotoE-testi oli erittäin mielenkiintoinen, vaikka säätilan kanssa olikin hiukan epäonnea. Meillä oli tiimissä (LCR) kaksi kuljettajaa ja vain yksi pyörä, joten rata-aikaa ei lopulta ihan kauheasti tullut. Jouduimme muuttamaan testien aikana pyörästä hyvin paljon asioita, kun kuljettaja vaihtui. Niillä tiimeillä oli etua, joilla on vain yksi kuljettaja. Tätä lukuun ottamatta fiilis ja vauhtimme oli oikein hyvä. Ennen kauden alkua on vielä kahdet testit. Meillä on aikaa parantaa ja saamme myös toisen pyörän mukaan. Se tekee testaamisesta helpompaa ja uskon, että pystymme parantamaan aikojamme melkoisesti. Mutta jo nyt kaikki tuntuu oikein hyvältä”, de Puniet sanoi.

Alex De Angelis (Pramac) on ajanut 62 kilpailua MotoGP.ssä, viimeksi vuonna 2015.

”Olen todella vakuuttunut tästä pyörästä. Olin alkuun jopa hiukan peloissani, mutta tämä olikin todella hauskaa. Moottori on tosi hyvä ja hitaista mutkista ulostuloissa pääsee sladittamaan ihan kunnolla. Mutta toki tässä on vielä paljon opeteltavaakin. Kaksi kertaa takapyörä lähti sudittamaan ja menin heti kytkimelle, mutta eihän tässä pyörässä ole kytkintä”, De Angelis naurahti.

”Akkujen lataustaso oli hyvä, mutta kun lämpötila nousi, alkoi teho hiukan kadota. Se oli tärkeää oppia. Muuten tätä pyörää on aika helppo ymmärtää.”